Marine Le Pen nousi Ranskan äärioikeiston johtoon

Ranskan äärioikeistolainen Kansallinen rintama on valinnut puoluejohtaja Jean-Marie Le Penin nuorimman tyttären Marinen uudeksi puoluejohtajaksi.

Ulkomaat
Marine Le Pen.
Reuters-TV

Puoluelähteet kertoivat valinnasta jo lauantaina, ja sunnuntaina Toursissa kokoontunut puoluekokous vahvisti sen.

42-vuotias euroedustaja ja puolueensa varapuheenjohtaja Marine Le Pen voitti jäsenäänestyksessä Bruno Gollnischin, 60. Le Pen sai 67 prosenttia äänistä.

82-vuotias Jean-Marie Le Pen johti Kansallista rintamaa sen perustamisesta eli vuodesta 1972 lähtien.

Marine Le Penin arvioidaan jakavan isänsä siirtolais- ja islaminvastaisina pidetyt mielipiteet, mutta pyrkivän pehmentämään puolueensa julkisuuskuvaa. Hänestä odotetaan puolueensa johtotähteä vuoden 2012 presidentinvaaleihin.

Kansallinen rintama ei ole koskaan yltänyt Ranskassa hallitusvastuuseen. Vuonna 2002 Jean-Marie Le Pen ravisteli Ranskan poliittista eliittiä tulemalla toiseksi presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Le Pen päihitti silloisen sosialistisen pääministerin Lionel Jospinin, mutta hävisi toisella kierroksella oikeiston ehdokkaalle, istuvalle presidentille Jacques Chiracille.

Lähteet: AFP, AP