1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. näyttölaitteet

Teksti-tv voi palaa kuvaruutuun

Ovatko uudet plasma- ja lcd-televisiot niin herkkiä, että jos vaikka teksti-tv jää pitemmäksi aikaa päälle, kuva palaa kiinni ja näkyy näytössä kanavan vaihtamisesta huolimatta. Onko mitään tehtävissä, jos näin pääsee käymään?

Kuva: YLE Uutisgrafiikka

Jos televisiossa on pitkään paikallaan oleva kirkas kuva tai teksti, saattaa ruudulle syntyä niin sanottu palamisilmiö. Asiaa voi verrata esimerkiksi ihmisen niveliin. Jos polvi on kipsissä pitkään ja niveltä ei käytetä, se jäykistyy. Nivelen liikkeelle saaminen on hankalaa.

- Televisioon syntyy tällainen muisti- tai palamisilmiö, jos sama kuva on päällä tuntikausia. Kannattaa käyttää välillä liikkuvassa kuvassa, jos on teksti-tv pitkään päällä. Kuva-alkiot virkoavat ja taas voi mennä teksti-tv:n puolelle, toteaa Lahden Elektrohuollosta Harri Nisukangas.

Hän kertoo, että kuvan palaminen televisioruutuun on tuttu juttu, mutta huoltoon palamisilmiön kärsineitä telkkareita tuodaan harvoin. Ilmiö ei ole pelkästään jonkin tietyn televisiotyypin ongelma. Kuva saattaa palaa kiinni niin plasma kuin lcd-telkkariin.

- Kaikista herkin on rakenteensa vuoksi plasmatelevisio. Ennen pitkään kuva palaa kiinni kaikissa malleissa. Televisio on suunniteltu liikkuvan kuvan näyttämiseen. Tämä ei ole virhe tuotteessa vaan materiaaleista ja rakenteista johtuva ominaisuus.

Pahimmassa tapauksessa näyttöpaneeli pitää vaihtaa, jos telkkari unohtuu päälle pitkäksi aikaa ja kuva pääsee palamaan kiinni.

- Se on aina tapauskohtaista. Huollossa pystytään tekemään plasmaan niin sanottu valkopesu, jos palaminen on ihan alkuvaiheessa. Näyttöpaneelin vaihtaminen on ainoa vaihtoehto, jos se on pitkälle edennyt, Nisukangas toteaa.