Irwin oli äidin poika - kansansuosikin kuolemasta 20 vuotta

Ilman Antti Hammarbergin äitiä ei olisi tuntemaamme Irwiniä. Hän oli taustahenkilö, joka tuki ja kannusti. Kun myöhemmin miestä vietiin, äiti myös tasoitti ja hillitsi menoa. Antin kodissa oli henki, jollaista tarvittaisiin monessa kodissa.

Irwin Goodman
Irwin Goodmanin cd- ja lp-levyjä
Yle
Pertti Ojanen ja Mauri Lahti

Noin tiivistävät 20 vuotta sitten kuolleen Irwin Goodmanin nuoruudenkaverit Mauri Lahti ja Pertti Ojanen hänen Hämeenlinnan vuosiaan. Antti Hammarberg syntyi 1943 Hämeenlinnassa ja kuoli Virolahdella 14.1.1991 ollessaan palaamassa onnettomalta matkalta Viipurista.

- Antille annettiin nimi Hamppari. Se ei ollut negatiivinen nimitys, vaan Antti oli taivaanrannan tallaaja, joka teki asioita joita me muut emme uskaltaneet tehdä. Oltaisiin ehkä haluttu, kuvaa Mauri Lahti tuntemaansa Irwiniä.

- Irwin oli nuoruusvuosinaan hyvin positiivinen ja ulospäin suuntautunut. Antti toi hengen huoneeseen, lumosi ihmiset ja sai muut innostumaan asioista. Toki viimeisten aikojen Irwinistä piirre oli karsiutunut ja mies oli masentunut. Ihminen muuttuu vanhetessaan, jatkaa Pertti Ojanen.

- Musiikki vei Anttia lujaa, samoin yöelämä ja viihdemaailman negatiiviset piirteet. Loppuelämä oli hieman hälläväliä, myöntää Mauri Lahti.

Mutta takaisin nuoruuteen...

Antin ja Maurin äidit olivat työtovereita ja he asuivat samassa talossa. Antin koti oli tavallaan talon yhteinen koti, melkein kuin poikien kerhohuone. Äidin merkitys on Mauri Lahden mukaan usein unohtunut Irwinistä puhuttaessa. Kodin hengestä Antti sai sen pohjan, josta hän lähti haaveitaan toteuttamaan. Antti oli nuoruudessaan mm. tsupparina talouskaupassa ja rautakaupan apulaisena, mutta ei tahtonut millään löytää omaa juttuaan ennen musiikkia.

Molempien lapsuuskavereiden mielestä Irwinin ja Vexi Salmen Saksan matka oli ratkaiseva heidän tulevaisuudelleen.

- Hämeenlinna ei juuri mitään pystynyt tarjoamaan näille kavereille, ja jostakin rahaakin piti saada. Vaikka lähtö oli rehvakas, ei elämä Saksassakaan helppoa ollut. Se selviää vaikka Irwinin lähettämistä kirjeistä, kertoo Mauri Lahti.

- Irwin oli ottanut etukäteen saksantunteja ja oli otettu jutusta. Siihen aikaan ei juuri matkustettu. Muistan kun hän lähtiessään näytti kahta tupakkakartonkia, että tässä ovat matkaeväät. Kun he palasivat, oli kiva kuunnella niitä juttuja. Se oli värikästä elämää. Se oli vähän kuin Beatlesit Hampurissa. Siellä heillä oli aikaa hioa juttujaan, muistaa Pertti Ojanen.

- Vaikka yöt olisivatkin olleet naisseikkailuja, kyllä kirjeiden rivien välistä näki missä mennään. Antti kirjoitti mm. tavaroista, joita oli näyteikkunoissa, miten hän oli ostanut tv:n ja mitä se maksoi, jopa Märklinin junanradasta, jonka hän oli pystynyt hankkimaan. Nuoren miehen teki sellaistakin mieli.

Camaron ja Ryysyranta

Vähitellen Irwin ja Vexi alkoivat etääntyä vanhoista kavereista uppoutuessaan yhä enemmän musiikkiin. Yhtenä päivänä vain totesin, että nyt sitä mennään Camarolla kauheaa kyytiä renkaat savuten. Sora vain lensi Hattulan vanhan kirkon kohdalla, kun kurvasimme kohti Ryysyrannan pihaa, kertoo Mauri Lahti.

- Oli Antilla melkoisia visioita. Tasakatolla oli tarkoitus pelata pingistä. Kun valmiissa talossa kävi, niin olihan siellä sitten näyttämisen maku. Pyöreässä tuolissa oli minkkiverhoilu, suuri pyöreä sänky, isot studiot, uima-allas ja juuri sellaista mikä kelpaa viihdelehdissä esitettäväksi. Oli siinä menty överiksi siitä kodista, jossa kävimme Hämeenlinnan Parolantiellä. Siinä kohdassa jotakin kolahti, sanoo Mauri Lahti.

- Ryysyrannassa näin ensi kerran, että huoneen lattia oli päällystetty lp-levyillä. Irwinillä oli komeita mankkoja, joilla hän tykkäsi soittaa vieraille lempibiisejään. Tuo Camaro oli ensimmäinen auto, jossa näin lp-levyjen soittimen. Ja hän itse asensi sen. Miksi sä itse asennat, kun sulla kerran on rahaa? No etsi jostakin asentaja joka tekee sen hyvin. Voin ajaa pompputeillä, ja vaikka levysoitin hyppii, niin lp soi hyvin, vastasi Irwin Pertti Ojaselle.

Irwinin musiikkijuuret

- Kun asuin Irwinin alapuolella, katosta kuului jatkuva jytinä, kun Antti löi kitaraa soittaessa jalalla tahtia. Jytke saattoi hetkeksi hiljetä, kun läksyrauhaa tarvittaessa löi harjanvarrella kattoon, mutta alkoi kohta uudelleen. Myöhemmin heillä oli iso kaappiradio, jossa soivat Bill Haleyn levyt. Mitä tahansa pelattiin tai tehtiin, aina musiikki soi. Kun Vexi istui yhden pelin päätteeksi rikki Antin kitaran, se oli surun hetki, muistelee Mauri Lahti.

- Kun Antin luona oli kylässä, hän saattoi yhtäkkiä mennä pianon ääreen tai tarttua kitaraan. Hänellä tuli päähän jotakin ja Antti halusi heti kokeilla sitä. Kerrankin selasimme faniposteja ja taustalla soi kelamankka. Antin säpsäytti jokin sointukuvio. Hän kelasi heti nauhaa takaisin, kuunteli ja ryntäsi pianolle kehittelemään jotakin. Hän pyöritti jatkuvasti ideoita, jatkaa Pertti Ojanen.

- Yhteen aikaan lainasimme nuorisotoimistosta mankan, ja nauhoittelimme sillä poikien juttuja. En tosin yhtään muista mitä kappaleita ne olivat. Kovasti niitä nauhoittelimme. Markku Veijalainen kertoi myöhemmin, että joko minun tai Vexin nauhoittamista kappaleista oli tehty levykin. En muista mitähän niillekin nauhoille tapahtui. Kerran Vexin musiikkipuodissa Antti sai idean, että lähdetään esittelemään musiikkiamme Erik Lindströmille. Saman tien kamat mukaan ja matkaan. Muistan, kuinka Antti soitti nauhalta aina pätkän ja Lindström kirjoitti sen nuoteille. Näistä tuli myöhemmin sitten levytettyjä kappaleita. Näin meneteltiin siihen aikaan, kun itsellä ei ollut nuotinlukutaitoa, kertoo Mauri Lahti.

Myöhemmin sitten Vexin kaupassa kuunneltiin ensimmäisiä levyjä, kuten Työmiehen lauantai. Samoja tulevia hittejä, joita oli nauhoiteltu nuorisotoimiston lainakoneella.

Lähteet: YLE Häme