Kulttuurilehtikatsaus 18.1.2010

Kulttuurilehtikatsauksessa kartoitetaan saamelaisia identiteettejä ja saamelaista nykyrunoutta sekä ruoditaan Shanghain maailmannäyttelyssä esiteltyä kliseistä Suomi-kuvaa.

kulttuuri
Sanomalehtiä pinossa.
YLE

Kulttuurintutkimus-lehden (27/2010) artikkelissa Sanna Valkonen analysoi saamelaisen identiteetin rakennusaineksia.

Kulttuurintutkimuksen peruskäsitteitä käyttäen Valkonen osoittaa, että niin kuin muutkin kulttuuriset identiteetit, myös saamelainen identiteetti muodostuu saamelaiseksi koetussa elämisessä ja toimimisessa. Saamelaisuus ei siis ainoastaan periydy geeneissä, vaan se opitaan erilaisissa elämänkäytännöissä. Näistä elämänkäytännöistä muodostuu yksilön yksityisyys ja identiteetti.

Eräs Valkosen haastattelemista ihmisistä määrittelee oman saamelaisen ruumiillisuutensa seuraavasti:

”No minä voisin kuvitella, että ruumiillinen siinä mielessä että sopeutuu hyvin tuonne pohjoisen luonnonolosuhteisiin että esimerkiksi kylmyyteen. Että ei tartte niinku ko ei ole paljon niinku sitä kehopintaa niin selviytyy paremmin kylmissä olosuhteissa.”

Saamelaiseen ruumiillisuuteen liittyvä stereotypia pienuudesta ja lyhyydestä saa haastateltavan puheessa positiivisen merkityksen. Kun ”kehopintaa” ei ole kovin paljon, myös pohjoisen karussa luonnossa selviytyminen on helpompaa. Ruumiillisuuteen oppiminen on haastateltavan puheessa siis muutakin kuin oman henkilökohtaisen identiteetin yksinäistä tai ihmisten välistä rakentamista. Se on myös oman ruumiin sopeuttamista kylmyyteen, sen asettamista ”pohjoisiin luonnonolosuhteisiin”.

Saamelainen nykyrunous on kaukana poroista ja revontulista

Runouslehti Tuli & savu (61/2011) on ilmestynyt myös saamelaista nykyrunoutta käsittelevänä liitteenä nimeltään Revontuli & savu. Lehden sisällöstä vastaa suurimmaksi osaksi Anne-Maria Magga, joka on suomentanut lehden runot ja kirjoittanut saamelaista nykyrunoutta esittelevän esipuheen.

Esipuheessa Magga tekee laajan kaaren 1970-luvun kansallista emansipaatiota ja vanhoja mytologioita käsittelevästä runoudesta aivan uusimpiin runokokeiluihin.

Erityisen maininnan ansaitsee norjansaamelaisen Sigbjørn Skådenin runot, jotka ovat aika kaukana perinteisestä kuvasta saamelaisista poroineen ja muinaisuskoineen. Skådenin vuonna 2009 ilmestynyt runoteos Prekariahtta lávlla, eli suomeksi Prekariaatin laulu, yhdistelee urbaania tietokone-estetiikkaa kielitietoiseen nonsenseen.

Maggan mukaan Skåden ”yhdistelee saamelaisista runoilijoista selkeimmin postmodernismin aineksia ironiaa tihkuviin runoihinsa”. Pieni näyte Sigbjørn Skådenin runosta valaissee asiaa:

"Rakkaat Debbies & Ians of faraway worlds, / kuunnelkaa nyt / meidän lauluamme / kuunnelkaa: / Tuuli kuiskaa nakkikioskin sisällä / on joku. / Joku."

Saamelainen kulttuurinen ruumis voi sopeuttaa itsensä yhtä hyvin pohjoisiin luonnonolosuhteisiin, kaukaisten maailmoiden Debbiehin ja Ianeihin, kuin kuiskauksiin nakkikioskeissakin.

Kirnu japanilaisena kliseenä

Kuiskaukset nakkikioskeissa ovat kaukana, kun Altti Kuusamo kirjoittaa Synteesi-lehdessä (4/2010) Suomen paviljongista Shanghain maailmannäyttelyssä. Shanghain maailmannäyttely oli omistettu kaupunkeja koskeville kysymyksille. Nakkikioski voi olla urbaania kulttuuria, mutta sekään ei taitaisi Altti Kuusamon mielestä auttaa, jos olisi haluttu päivittää Suomen Kirnu-paviljongin kliseisen puhtoista Suomi-kuvaa.

”Kauhistuin, kun Kirnun ’tervatulta laiturilta’ tuoksuvalle tyhjälle ’torille’ oli tuotu suomalainen ’aito’ kirnu. Eikö tämä koskaan lopu: viittaukset ’puhdaspiirteiseen’ suomalaiseen torppaan, jonka jo viisikymmenluvulla huomattiin olevan niin japanilainen ja siksi niin moderni”, Kuusamo kirjoittaa.

Aasiaan päin ollaan siis menossa, mutta ei kuitenkaan siihen suurkaupunkien ja teknologioiden Aasiaan, johon olemme valokuvissa tutustuneet.

Kuusamon mielestä Suomen paviljongista puuttuvat kaikenlaiset viittaukset kaupunkiin, ja sitä myötä nykysuomalaiseen elämäntapaan.

”Kriittinen ja perussivistynyt kulkija viimein ulvahtaa: näyttäkää minulle viimein katutila tai tartun tähän kirnun mäntään! Vitriinissä olisi pitänyt olla vanha kirves ja teksti: tällä kirveellä poistimme katutilan Suomi-mielikuvista”, Altti Kuusamo kirjoittaa Synteesissä.

Lähteet: Kultakuume / Pietari Kylmälä