Pohjois-Ruotsin junaliikenne viivästelee loppuviikolla

Pohjois-Ruotsin junaliikenteeseen odotetaan viivästyksiä koko loppuviikoksi. Jämtlannissa suistui viime yönä osittain raiteilta tavarajuna, minkä vuoksi rataosa on poissa käytöstä.

rautatieliikenne
Juna laiturilla Ruotsissa. Matkustaja seisoo yksin matkalaukun kanssa laiturilla.
SVT

Matkustajia kuljetetaan onnettomuuspaikan ohi busseilla, ja poikkeusjärjestelyistä aiheutuu viiveitä junaliikenteeseen. Erityisen paljon kärsii Pohjois-Ruotsin tavaraliikenne. Radio Norrbottenin mukaan esimerkiksi Ikean junakuljetukset ovat täysin pysähdyksissä.

Ruotsin liikennevirasto arvioi, että radan ja junan kunnostustöihin kuluu 3-4 päivää eli liikenne pääsisi sujumaan vasta perjantaina.

Lähteet: YLE Perämeri