1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Kiviniemi matkusti Puolaan ja Britanniaan

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) on vieraillut Puolassa ja Britanniassa. Kiviniemi tapasi Varsovassa Puolan pääministerin Donald Tuskin, minkä jälkeen hän matkusti Lontooseen Britannian, Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääministerien tapaamiseen.

Pääministeri Tuskin kanssa Kiviniemen oli määrä keskustella Puolan heinäkuussa alkavasta EU-puheenjohtajuudesta, Euroopan taloustilanteesta, energia- ja innovaatiokysymyksistä sekä muista ajankohtaisista EU-asioista.

Britannian koolle kutsuma UK Nordic Baltic Summit kokoaa uudenlaiseen tapaamiseen yhdeksän maan pääministerit Britanniasta, Pohjoismaista ja Baltiasta. Paikalla on myös elinkeinoelämän vaikuttajia, yrittäjiä ja politiikan uudistajia.

Kaksipäiväisessä Lontoon-kokouksessa on tarkoitus käydä vapaamuotoista keskustelua pohjoismaisen hyvinvointimallin eduista ja pohjoisen Euroopan taloushaasteista.