Venäjä avasi vihjepuhelimen korruption uhreille

Venäjän veroviranomaiset kehottavat ihmisiä ilmiantamaan tietoonsa tulleet korruptiotapaukset. Viestejä varten on avattu ympäri vuorokauden toimiva vihjepuhelin. Taustalla on presidentti Dimitry Medvedevin korruption vastainen kampanja, jonka aikana lahjonta on Venäjällä rajusti yleistynyt.

Ulkomaat

Venäjän valtiollisen veropalvelun uuteen vihjepuhelimeen odotetaan erityisesti tietoja laitoksen omien työntekijöiden vaatimista lahjuksista. Tietoja voi antaa myös sähköpostin välityksellä. Tapaukset luvataan tutkia ja niistä voidaan antaa selvitys ilmiantajalle.

Valtaosan ilmiannoista uskotaan tulevan Moskovasta ja pääkaupunkia ympäröivältä Moskovan alueelta, joissa korruptio on selvästi yleisempää kuin muualla Venäjällä. Korruptiolistan kärkisijoja hätyyttelevät myös Tatarstan ja Pietari. Jopa 90 prosenttia kaikista korruptiotapauksista koskee julkisia ja alueellisia palveluita.

Kasvava ongelma

Korruption vähentäminen on ollut yksi presidentti Dimitry Medvedevin päätavoitteista. Toistaiseksi kampanja on epäonnistunut surkeasti. Tuoreen selvityksen mukaan lahjonta on viime vuosina kasvanut jyrkästi. Venäjä onkin edelleen yksi maailman korruptoituneimmista maista.

Keskimääräinen lahjus on lähes kaksinkertaistunut neljässä vuodessa. Viime vuonna se nousi neljänneksen noin 750 euroon. Lahjuksia on myös maksettu yhä useammalle virkamiehelle ja maksajina ovat sekä yksityiset kansalaiset että yrittäjät.

Koko yhteiskunnan läpäisevää korruptiota on entistä vaikeampi hävittää, sillä ihmisillä on elintason nousun takia aiempaa enemmän rahaa käytettävissän myös lahjuksiin. Ja lahjuksia maksamalla asiat etenevät toivotulla tavalla nopeammin kuin niitä ilman.

Lupaviranomaiset lahjotuimpia

Lahjontaa esiintyy yleisimmin yritysten rekisteröinnin ja lupien hakemisen yhteydessä. Peräti 92 prosenttia lupia hakeneista on Levada-keskuksen selvityksen mukaan maksanut jonkinlaisia lahjuksia. Vielä kuusi vuotta sitten lahjuksia maksoi vain alle joka viides luvan hakija.

Yli puolet kyselyyn osallistuneista sanoo maksaneensa viranomaisille lahjuksia liikennerikkomusten yhteydessä ja lähes puolet ollessaan syytettyinä oikeudessa. Lahjusten maksaminen kuuluu yleisesti asiaan myös silloin, kun haetaan ajokorttia ja rekisteröidään tai katsastetaan autoa.

Venäjän pääsyyttäjän viraston mukaan korruption yleistyminen kertoo valvonnan löyhentymisestä. Arvostelu kohdistuu myös Venäjän oikeuslaitokseen, jota pidetään liian lojaalina virkamiehiä kohtaan. Valtaosa korruptiosta syytetyistä virkamiehistä ei koskaan joudu kokemaan todellisia vankilaoloja.

Lähteet: YLE Uutiset / Marja Manninen, Moskova