Risikko vaatii terveyskeskuksiin uutta johtamista

Terveyskeskusten kehittäminen vaatii toiminnan uudenlaista organisoimista ja keskusten johtamisen uudistamista, sanoo Oulussa tänään vieraillut peruspalveluministeri Paula Risikko.

Paula Risikko
Peruspalveluministeri Paula Risikko
YLE

Paula Risikon mielestä useat nykyiset terveyskeskusten ongelmat juontavat juurensa siitä, ettei keskuksien töitä ja johtamista ole organisoitu oikein. Ministeri perää muun muassa lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle lisää mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä.

- Ymmärrän kyllä senkin, että joissakin terveyskeskuksissa tarvitaan lisää ihmisiä ja että myös rahaa tarvitaan lisää, mutta kyllä myös työnjärjestelyillä voidaan saada jotain aikaan, totesi ministeri YLE Oulun haastattelussa.

Peruspalveluministeri muistuttaa, että valtion tukirahoja ei ole suoraan korvamerkitty ja kunnilla on mahdollisuus itse päättää kuinka valtion tukea käytetään. Sosiaali- ja terveysministeriön Toimiva terveyskeskus -ohjelmassa on pyritty kehittämään eri puolilla maata uudenlaisia toimintamuotoja ja kokemukset ovat olleet hyviä.

-Siinä on huomattu, että pienelläkin taloudellisella tuella on pystytty kehittämään jotain sellaista, joka sitten hintansa haukkuu tulevaisuudessa, sanoi Paula Risikko.

Uusi laki tiivistää yhteistyötä

Peruspalveluministeri Paula Risikko uskoo, että toukokuun alussa voimaan tuleva terveydenhuoltolaki tiivistää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä.

Oulussa terveydenhoitohenkilökunnan seminaarin avanneen Risikon mukaan uusi laki parantaa terveyskeskusten toimivuutta, sillä kuntien on laadittava suunnitelma terveydenhuollon järjestämisestä.

Lähteet: YLE Oulu