Duvalier edelleen Haitissa

Haitin entinen diktaattori Jean-Claude Duvalier on edelleen Haitissa, vaikka hänen piti alun perin lähteä maasta torstaina. Avustajan mukaan Duvalier ei voinut poistua maasta passin vanhenemisen takia. Oikeuslähde puolestaan sanoo, että Duvalieria on kielletty poistumasta häntä vastaan nostettujen syytteiden vuoksi.

Ulkomaat

Uutistoimisto AP:n mukaan Duvalier poistui torstaina hotellistaan ja siirtyi yksityiskotiin Haitin pääkaupungin Port-au-Princen lähellä.

Ranskassa lähes 25 vuotta asunut Jean-Claude "Baby Doc" Duvalier saapui yllättäen Haitiin maanantaina. Duvalierin paluun syytä ei tiedetä.

Viranomaiset nostivat häntä vastaan syytteet korruptiosta, varkaudesta ja maan varojen anastamisesta valtakaudellaan 1971 - 1986. Tuomari päättää, joutuuko Duvalier oikeuden eteen. Eräs tuomari sanoo uutistoimisto AFP:lle, että Duvalieria on oikeustoimien vuoksi kielletty lähtemästä maasta.

Viranomaisten nostaman syytteen lisäksi neljä haitilaista on nostanut Duvalieria vastaan kanteen ihmisoikeusrikoksista, muun muassa mielivaltaisista pidätyksistä ja kidutuksesta.

Lempinimellä "Baby Doc" tunnettu Jean-Claude Duvalier nousi presidentiksi vain 19-vuotiaana, kun hänen itsevaltaisesti hallinnut isänsä Francois "Papa Doc" Duvalier kuoli.

Lähteet: AFP, Reuters, YLE Uutiset