1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. HOK-Elanto

Pidentyneet aukiolot siivittivät HOK Elantoa

Pidentyneet aukiolot kasvattivat Alepojen liikevaihtoa viime vuonna. HOK Elannon mukaan ketjun liikevaihto kasvoi lähes 13 prosenttia, minkä uskotaan johtuvan pidentyneistä aukioloista.

Kuva: Yle

Myös koko HOK Elannon liikevaihto kasvoi ollen lähes 1,7 miljardia euroa.

Kasvu syntyi nykyisen verkoston puitteissa, sillä uusia isoja yksiköitä ei viime vuoden aikana avattu.

Alepa-ketjun lisäksi myös mm. ABC-ketju paransi kulkuaan. Poltto- ja liikennemyymälätoimialan liikevaihto kasvoi lähes 12 prosentilla runsaaseen 141 miljoonaan euroon. Pääkaupunkiseudulla avattiin viime vuonna uudet ABC-myymälät Vuosaaren satamaan sekä Espoon Mikkelään. HOK-Elannon ABC-ketjulla oli vuodenvaihteessa pääkaupunkiseudulla yhteensä 33 yksikköä.