1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Turun palosta kertovan musikaalin tähtenä vierailee tunnettuja heviartisteja

Hevimusikaali 1827 Infernal Musical saa ensi-iltansa Turussa perjantaina . Manan mailla liikkuva esitys kertoo Turun palosta ja sen syttymissyistä metallimusiikin keinoin. Turun Nuoren Teatterin tuottama musikaali on herättänyt kiinnostusta ulkomaita myöten.

Turun Nuoren Teatterin esittämä 1827 Infernal Musical -hevimusikaali kertoo Turun palosta. Kuva: Fanny Salonen

Turku paloi syyskuussa vuonna 1827. Tammikuussa 2011 tuli on irti Logomon lavalla, kun Turun Nuori teatteri esittää hevimusikaalia. Mike Pohjolan käsikirjoittama tarina palon syttymissyistä ja paloa edeltäneistä tapahtumista herättää henkiin historian henkilöt.

Lavalle nousevat niin arkkipiispa Jakob Tengström vaimoineen, kenraalikuvernööri Zakrevsiki kuin kansaa villitsevä uskonnollinen johtaja Paavo Ruotsalainen.

Paavo Ruotsalaisen rooli on pieni, mutta tärkeä

Teatterinjohtaja Minna Kaislakarin mukaan herännäisjohtaja Ruotsalaisen rooliin liittyy yllätys.

- Joka esityksessä on vaihtuva hevilaulaja, joka esittää Paavo Ruotsalaisen roolin. Rooliin kuuluu muutamia repliikkejä ja pari soolobiisiä.

Perjantaisessa ensi-illassa Paavon roolin esittää turkulaisen Kilpi-yhtyeen laulaja Taage Laiho. Muita roolissa vierailevia hevimiehiä ovat muun muassa Idols-tähteyden kautta julkisuuteen noussut Kristian Meurman ja Waltari-yhtyeestä tunnettu Kärtsy Hatakka.

Uskonnollisen maallikkojohtajan rooli on pieni, mutta tärkeä.

- Paavo Ruotsalainen tulee Turkuun körttiseurueineen. Hän kertoo, että jos nykyinen meno ei lopu, niin maailma tulee palaamaan helvetin liekeissä. Hetken päästä niin käykin, kuvailee Minna Kaislakari.

Uskonnollinen ja mystinen tematiikka kulkee vahvasti läpi koko musikaalin tarinan.

Hevimusikaalista on innostuttu myös ulkomailla

Turun palosta kertova musikaali on herättänyt jo ennakkoon runsaasti mielenkiintoa myös ulkomailla. Saksassa useampi media on tehnyt esityksestä juttuja.

Minna Kaislakarin mukaan myös Suomessa eri-ikäiset ihmiset ovat olleet kiinnostuneita esityksen lipuista.

- Kiinnostusta herättää se, että eletään vuotta 1827 oman kaupungin historiassa, ja totta kai myös hevi kiinnostaa, sanoo Kaislakari.

Lippuja ovat ostaneet niin historiasta kiinnostuneet iäkkäät pariskunnat kuin vannoutuneet hevimusiikin ystävät. Ennakkoluulotonta vanhempaa sukupolvea edustaa muun muassa Antti Laaksovirta, joka saapui katsomaan hevimusikaalin kenraaliharjoitusta.

- En tykkää hevimusiikista yleensä, mutta tämä tulee iholle. Mahtavia ääniä laulajilla, ja muutenkin alkaa jalka vatkaamaan tahtiin, kommentoi Laaksovirta esitystä.