Viha ei asu takaraivossa

Ihmisen kehon osien nimet ovat mielenkiintoisia. Tarkoittaako esimerkiksi takaraivo sitä, että vihakeskus sijaitsee pään takaosassa? Oikea vastaus on ei, sillä takaraivo on saanut nimensä tuhansia vuosia kestäneen prosessin seurauksena.

sanat
Miehen takaraivo.
Yle

Takaraivo-sanan kehitys alkaa yllättävästä paikasta.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotuksen tutkija Kirsti Aapala kertoo, että sanan arvellaan tulleen muinaisenglannista ja kehittyneen aikoinaan maljaa tai vetomittaa tarkoittaneesta sanasta. Myöhemmin siitä tuli nykyenglannin sana "tray" eli tarjotin.

- Tämä voi aluksi kuulostaa melko kaukaiselta yhteydeltä, mutta sanojen merkitys on muuttunut vuosituhansien kuluessa melkoisesti. Kyseessä on alun perin ollut ilmeisesti viittaus muodon samankaltaisuuteen, jatkaa Aapala

Raivo ei siis tässä yhteydessä viittaa raivokkuuteen tai vihaan.

- Raivo merkitsee esimerkiksi vanhassa kansanrunoudessa pääkalloa. Tämä selviää muun muassa vanhasta kirjallisuudesta. Esimerkiksi 1700-luvun suomalaisessa sanakirjassa raivolla on myös merkitys pääkallo.

- Tämä vihaan liittyvä sana raivo on aivan muuta alkuperää. Se liittyy todennäköisesti sanaan raju, selvittää Aapala.

Lähteet: YLE Lahti / Mikko Tuomikoski