Antimainokset ilmestyivät Helsingin pysäkeille

Epäkaupallista kaupunkitilaa peräävä Haluan nähdä muutakin -kampanja käynnistyi tänään maanantaina 21 Helsingin pysäkillä. Viikon kestävän julistetempauksen rahoitus on kerätty yhteisöpalvelu Facebookin avulla.

mainonta
Elissa Eriksson

Pysäkkien ulkomainostelineissä olevissa julisteissa on suurin punaisin kirjaimin teksti "Haluan nähdä muutakin". Alareunassa kerrotaan, että 1458 ihmistä halusi vapauttaa tämän tilan viikoksi kaupallisista tiedotteista.

Viikon mittainen julistekampanja maksoi lähes 6 000 euroa. Taideopiskelija Elisa Erikssonin käynnistämään tempaukseen sai ilmoittautua mukaan internetin yhteisöpalvelu Facebookin ryhmässä. Mukaan pääsi maksamalla muutaman euron.

Julisteeseen onkin painettu myös kampanjan rahoittamiseen osallistuneiden mietteitä siitä, mitä he pysäkeillä haluaisivat nähdä; maailman ilman mainoksi, kasvoja, kattopuutarhoja, rauhaa, tavallisia ihmisiä anorektisten, ylihuoliteltujen ja puolialastomien mallien sijasta.

Kaupunki kaupallisuuden kyllästämä

Eriksson halusi tempauksellaan herättää ihmiset miettimään sitä, miten mahdotonta kaupungissa on liikkua törmäämättä mainoksiin.

– Jos lähtee meren rantaan ja katselee tiiviisti merelle, niin silloin ei joudu kauheasti mainoksia näkemään. Muuten on kyllä todella vaikea välttää kaupallisia tiedotteita.

Mainonnan neuvottelukunnan puheenjohtaja, ulkomainostilaa vuokraavan JC Decaux Finlandin toimitusjohtaja Klaus Kuhanen uskoo, että kampanja nostattaa paljon keskustelua, vaikka julisteita on vain parikymmentä.

-Tämä on tervetullut, erilainen kampanja, osoittaa jälleen kerran sen, että ulkona olevat viestit kiinnittävät huomiota. Normaalisti ulkomainonnan teho perustuu korkeaan toistoon, mutta tässä tietenkin kampanjan käynnistämä julkinen keskustelu tuo huomiota.

Lähteet: YLE Helsinki