Outi Mäenpää palkittiin Ruotsissa Guldbaggella parhaasta sivuosasta

Näyttelijä Outi Mäenpää on voittanut arvostetun Guldbagge-elokuvapalkinnon Ruotsissa. Palkinto tulee parhaasta naissivuosasta Susanna Alakosken romaaniin Sikalat perustuvassa elokuvassa Sovinto.

kulttuuri
Outi Mäenpää
Outi Mäenpää voitti Ruotsin elokuvainstituutin jakaman Guldbaggen-elokuvapalkinnon naissivuosasta Susanna Alakosken romaaniin Sikalat perustuvassa elokuvassa Sovinto.YLE

Elokuva kertoo työn perässä muuttaneen ruotsinsuomalaisen perheen kohtalosta 1970-luvun Ruotsissa. Mäenpää näyttelee perheen alkoholisoitunutta äitiä.

- Olen kaksikymmentä vuotta tehnyt erilaisia rooleja, ja tämä on ehdottomasti raskain rooli, Outi Mäenpää totesi otettuaan Guldbagge-palkinnon vastaan Tukholmassa järjestetyssä palkintogaalassa.

Mäenpää kertoo välillä miettineensä kuvausten aikana, ettei enää jaksaisi elää roolihahmonsa elämää. Tosin periksi antaminen ei ollut vaihtoehto.

- Olen kuitenkin Jouko Turkan kasvatti aikoinaan teatterikorkeasta. Minulla alkoi kuitenkin fysiikka reagoida siihen, iho muuttui huonoksi ja alkoi tulla fyysisiä oireita selvästi, elimistö ei tahtonut jaksaa sitä repimistä, Mäenpää kertoo.

Sovinto oli ehdolla useiden muiden palkintojen saajaksi. Elokuvan ohjaaja Pernilla August palkittiinkin ohjaustyöstään mutta ennakkoon odotettu palkintosuma jäi tulematta. Susanna Alakosken kirja kertoo maahanmuuttajaperheen tarinan pienen tytön silmin. Elokuvaversiossa on mukana myös nykypäivä. Nuori tyttö on kasvanut aikuiseksi ja joutuu kasvotusten lapsuutensa rankkojen muistojen kanssa, kun jo elämästä kadonnut äiti tekee kuolemaa.

Virtaselle ja Mäenpäälle kiitosta

Sovinto sai ensi-iltansa Ruotsissa joulukuussa ja sekä Mäenpään että ruotsinsuomalaisen perheen isää näyttelevän Ville Virtasen roolisuorituksia on kehuttu. Virtanen oli myös ehdolla Guldbagge-palkinnon saajaksi. Palkinto parhaasta miessivuosasta meni kuitenkin muualle. Ville Virtaselle on joka tapauksessa jäänyt tästä elokuvanteosta hyvä mieli.

- Tämä oli erittäin hyvin valmisteltu, vaikka en usko, että tässä on ollut hirveän paljon enemmän rahaa kuin suomalaisissa leffoissa keskimäärin. Kuvauspäiviä oli yhtä paljon, kolmekymmentäviisi. Ei ollut kiirettä kertaakaan, kyllä ne tiesivät mitä tekivät, Virtanen mietiskelee.

Sovinto saa ensi-iltansa Suomessa maaliskuussa. Elokuva on tehty ruotsalaisen yleisön ehdoilla ja esimerkiksi se, että ruotsinsuomalaisen perheen vanhemmat puhuvat lapsilleen ruotsia saattaa herättää hämmennystä. Mielenkiintoista on myös nähdä miten kuvaus ruotsinsuomalaisen perheen viinanhuuruisesta elämästä otetaan vastaan.

Lähteet: YLE Uutiset/Tom Kankkonen, Tukholma