1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Venäjän parlamentin alahuone ratifioi START-sopimuksen

Venäjän parlamentin alahuone on ratifioinut ydinaseita rajoittavan START-sopimuksen. Alahuone eli duuma äänesti sopimuksen hyväksymisen puolesta äänin 350-96. Parlamentin ylähuoneen käsiteltävänä sopimus on keskiviikkona.

Ulkomaat
Kansanedustajat äänestävät duuman alahuoneessa
Reuters

Yhdysvalloissa senaatti ratifioi sopimuksen joulukuussa. Yhdysvallat ja Venäjä allekirjoittivat START-sopimuksen viime huhtikuussa.

START-sopimus vähentäisi Yhdysvaltain ja Venäjän strategisten ydinaseiden määrää noin kolmanneksen noin puoleentoista tuhanteen. Sopimus rajoittaisi muun muassa asemiinsa sijoitettujen pitkänmatkan ohjusten määrän 700:aan molemmissa maissa. Edellinen START-sopimus raukesi vuonna 2009.

Yhdysvallat on jo ilmoittanut kiinnostuksensa käynnistää uudet aseistariisuntaneuvottelut Venäjän kanssa. Yhdysvallat haluaisi neuvotella etenkin lyhyen kantomatkan ohjusten määrästä.

Venäjän mukaan maa ei kuitenkaan ole vielä halukas keskustelemaan muista aserajoituksista kuin mistä Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit päättivät huhtikuussa.

Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmaisi tyytyväisyytensä alahuoneen äänestyksen tuloksesta Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin kanssa käymässään puhelinkeskustelussa tiistaina.

Lähteet: AP, Reuters, Itar-Tass

Lue seuraavaksi