Sananen – Oikorata onneen

Keski-Suomessa on ainakin yksi ihminen, joka haluaa oikoradan Jyväskylästä Lahteen. Unelmat tulevat kalliiksi. Se oikaisu maksaa miljardin. Sitten Junalla pääsee Helsinkiin kahdessa tunnissa, kun nyt menee kolme. Sille arvokkaalle tunnille kannattaa miettiä jo nyt käyttöä.

rautatieliikenne
Mies ja pieni muna.YLE Keski-Suomi / Sanna Pirkkalainen

Näin unta. Olin päässyt kahdessa tunnissa Jyväskylästä lähimpään oikeaan kaupunkiin, Helsinkiin. Olin jo matkalla onnellinen. Maisema vilisti niin vauhdilla, että en nähnyt siitä vahingossakaan yhtään yksityiskohtaa. Ehkä ne onkin poistettu, viimeisten heinäseipäiden tapaan, tarpeettomina. Kehuin ääneen VR:ää, konduktöörin liiviasua ja viheltävää sämpylää. Perillä huomasin, että kaveri oli myöhässä. Oli juuttunut ratikalla lumihangen, mummon ja Audin väliin. Myöhästyi tunnin. Join siinä ajassa kolme tuoppia. Köyhdyin kaksi kymppiä. Huntumaisessa iltapäiväusvassa mietin, mihin yhteiskunta on menossa. Ja miksi kaikki tulee kalliiks.

Ihmisellä on nykyisin kova tarve oikaista. Puistojen suunnittelemattomat urat ÄLÄ ASTU NURMIKOLLE-kylttien välissä kertovat päämäärätietoisten ihmisten reitinvalinnoista. Me oikaisemme saman kerrostalon pihan poikki, vaikka Mäkisen akka jaksaa siitä ulvomalla muistuttaa. Me oikaisemme tosta vaan, koska meidän sisäinen anarkistimme ei pääse enää muualla esiin.

On pahempaakin oikaisua. Me oikaisemme elämässä. Oikaisemme ruuanlaitossa eineksillä. Vaikka arvelemme, että jokainen E ei tee hyvää. Oikaisemme sohvalle, mieluummin kuin lähtisimme heti työpäivän jälkeen kuuntelemaan sairaan äitimme asioita.

Oikaisemme haaveet paremmasta elämästä lottokupongilla. Vaikka se oikopolku ei vie mihinkään. Oikaisemme lukemisesta saatavan hiljaisen mielihyvän Seiskalla, vaikka muitakin vaihtoehtoja löytyisi. Oikaisemme tarpeemme ja monimutkaiset ihmissuhteemme pornolla. Oikaisemme syvimmät tunteemme tasaiseksi tampatuksi sametiksi alkoholilla. Oikaisemme itsetutkiskelun D-vitamiineilla. Niillä vähän vahvemmilla, joista tulle sellainen olo, että elämä on hallinnassa.

Maakuntahallitus on varmasti sitä mieltä, että oikaisemalla voitetaan jotain. Tehokkuus lisääntyy, maakunnan vetovoima kasvaa ja arvokasta työtä tekevät ihmiset saavat tunnin lisää peliaikaa. Käytettäväksi vaikka palaveriin. Jos maailma olisi nyrjähtänyt aikoinaan toisenlaiseksi, juna voisi olla kiireettömien ihmisten henkinen pallomeri. Kun junat ovat jo nyt koko ajan myöhässä, ei jatkossakaan pyrittäisi ehdoin tahdoin ajan nujertamiseen. Uusi Jyväskylä-Helsinki-rata olisi hidas huojuva puksuttelija, joka kiertäisi serpentiiniä Mäntyharjun ja Ristiinan kautta tarjoten maisemakuvat maailman kauneimman maan salaisista puutarhoista. ”Tämä on possujuna Autuuteen. Trevlig resa!”

Ihminen joka haluaa aina oikaista voittaakseen jotain, on jo menettänyt jotain. Kulman uteliaisuudestaan, taistelun halun, kauneuden nälän. Okei, kaikki me oikaisemme joskus elämässä. Mutta se hetki kun elämässä tulee päättäneeksi, että tässä en oikaise, on henkisesti merkittävä. Palkitsevimpia asioita ihmisen sielunhoidon kannalta on manööverit, jotka vaativat kilvoittelua, istumalihaksia, rehellisyyttä ja tuskanhikeä. Oikorataa onneen ei ole.

Mutta mitenkäs se tunti, jonka tulevaisuudessa säästämme? Unessa käytin sen aseman pystybaarin tuulikaapissa. Todellisuudessa taitaisin käyttää sen samalla tavalla. Pälyilisin lasien läpi toisia. Etsisin elonmerkkejä. Aidoista ihmisistä. Tai sitten livahtaisin Guggenheimiin.

Lähteet: Maallikkosaarnaaja Maasola