Kanat aloittivat munimislakon

Lakko on saanut alkunsa Lappeenrannan Tapavainolassa sijaitsevassa pienkanalassa. Aika näyttää, aikovatko muut kanat liittyä lakkoon ja siten pahentaa maan munapulaa entisestään.

kanalat
Kyllikki Vainikan pienkanala Lappeenrannan Tapavainolassa.
Yle Etelä-Karjala

Munapulan todellinen syy on mahdollisesti selvinnyt. Munimislakko on aloitettu ainakin Tapavainolassa, Kyllikki Vainikan pienkanalassa.

Lakkorintama on pieni, mutta tiivis. Kanat Elma, Alma ja Selma eivät ole munineet munan munaa ainakaan pariin viikkoon.

- Kot kot, kanat sanoivat.

Kanat eivät kommentoineet sitä, mitä lakkoilulla tavoitellaan.

Protesti häkkikanaloita vastaan?

Joiden arvioiden mukaan kyseessä on protesti ja solidaarisuuden osoitus häkkikanaloissa töskenteleville kanoille. Häkkikanalat on kielletty koko EU:n alueella, mutta moni EU-maa ei edelleenkään noudata uutta häkkidirektiiviä.

Kanalan omistajalla Kyllikki Vainikalla on arkisempi selitys.

- Nämä kolme ovat jo sen verran vanhoja, että niille tulee luontaisen kiertokulun mukaan sulkasato ja muniminen lakkaa. Se vaan sattuu aina pääsiäisen aikaan, Vainikka kertoo.

Vainikan kanalassa on toistakymmentä kanaa. Kanalan lakkoileva siipi, Elma, Alma ja Selma ovat suurempaa munijarotua kuin loput, pienempikokoiset maatiaiskanat. Onneksi pienemmät maatiaskanat eivät ole vielä liittyneet lakkorintamaan, joten Vainikan pöydässä munia piisaa.

Lähteet: Yle Etelä-Karjala / Eero Mäntymaa