TTT:n juhlavuonna ruoditaan nyky-Suomen raadollista arkea

Näytelmäkirjailija, ohjaaja Sirkku Peltolan nyky-Suomesta kertova näytelmäsarja alkoi menestykseksi nousseella Suomen hevosella, joka pohti maaseudun kurimusta. Tulevana torstaina saa ensi-iltansa trilogian päätösosa Lämminveriset.

kulttuuri
Kaksi vanhaa naista istuu penkillä näyttämöllä
Torstaina saa ensi-iltansa Sirkku Peltolan näytelmätrilogian päätösosa Lämminveriset.

Tampereella asuvan Sirkku Peltolan näytelmätrilogian toinen osa oli vanhenemisen nurjempaa puolta käsittelevä Yksiöön en äitee ota. Nyt nähtävä kolmas osa, Lämminveriset näyttää päähenkilöiden elämän entistäkin karumpana.

Kotalan perheen tarina alkoi EU:n ahtaalle ajamalta suomalaiselta maatilalta. Kakkososassa isoäiti, äiti ja aikamiespoika ahtautuivat pieneen yksiöön. Nyt ei ole enää edes yksiötä - lämminveriset asuvat sillan alla.

Kirjailija mukaan totuus on tarua ihmeellisempää

Kirjailija näkee yhteiskunnan arvojen koventuneen, jopa kadonneen.

- En minä ole mitään keksinyt, kyllä tämä kaikki on bongattu siitä keskustelusta, mitä on käyty Suomessa viimeisen kahden vuoden aikana, kertoo Peltola.

- Ei näitä aiheita tarvitse siinä mielessä keksiä. Enkä minä vastauksia osaa sanoa, mutta nostan tietysti arvokysymyksiä esiin, Peltola pohtii

Naimisissa Kotalan perheen kanssa

Sama näyttelijöiden ydinjoukko on ollut Tampereella koolla Suomenhevosesta alkaen. Toinen osa, Yksiöön en äitee ota, vetää yleisöä edelleen TTT:n Kellariteatterissa.

- Me olemme olleet kuusi vuotta tämän Kotalan perheen kanssa tekemisissä ja kyllä sillä on ollut merkitystä. Minun urani aikana ainakin on harvoin ollut niin, että olisi sama työryhmä näin pitkään. Se on hieno kokemus, kertoo Työväenteatterin näyttelijä, Ailin roolissa nähtävä, Tuire Salenius.

Palkittu ohjaaja-näytelmäkirjailija Sirkku Peltola on kuulunut perinteikkään Tampereen Työväen Teatterin vakikaartiin jo pitkään. Hän on työskennellyt myös puolisonsa muusikko ja sanoittaja Heikki Salon kanssa. Peltolan vanhempi veli on suomalaisen miehen herkkien tunteiden tulkitsijana tunnettu näyttelijä Sulevi Peltola. Sirkku Peltolan näytelmiä esitetään jatkuvasti Suomen teattereissa ja niitä on myös käännetty 13 kielelle.

Tampeeen Työväen Teatterii täyttää 110-vuotta

Teatteri juhlii yleisönsä kanssa. Keväällä on tulossa avoimia harjoituksia, keskusteluja, tekijähaastatteluja ja muita ilmaistapahtumia. Suositut Tapio Parkkisen vetämät Muistelo-illat palaavat ohjelmistoon toukokuussa. Syksyllä juhlavuosi huipentuu juhlaseminaariin ja juhlateokseen.

Lähteet: YLE Uutiset