Joka neljäs yksinhuoltajaperhe tarvitsee toimeentulotukea

Yksinhuoltajaperheiden taloudellinen tilanne on heikentynyt 2000-luvulla verrattuna muuhun väestöön. Joka neljäs yksinhuoltajaperhe joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

Kotimaa
Lapsia hiekkalaatikolla
YLE

Kondiittoriksi opiskelevalla 28-vuotiaalla Piia Siljanderilla on kolme lasta, joista vanhin on viisivuotias. Yksinhuoltajaäidin perhe on elänyt toimeentulotuen varassa kaksi vuotta.

- Päiväkoti auttaa tietysti virka-aikaan. Iltaisin, kun olen itse opiskelemassa, lasten toinen huoltaja eli äitini auttaa mahdollisuuksiensa mukaan, Siljander kertoo.

Asumiskulujen jälkeen neljän hengen perheelle jää rahaa noin 1 200 euroa kuussa. Kun siitä vähennetään välttämättömät menot, käyttörahaa jää parisataa euroa.

- Ilman ylimääräisiä huvituksia pystyy elämään, mutta olisihan se ihanaa, jos voisi joskus vaikka käydä Linnanmäellä. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista.

"Toimeentulotuki ei riitä"

Joka neljäs yksinhuoltajaperhe elää nykyään suhteellisessa köyhyydessä, eli tuloja on alle 60 prosenttia suomalaisten keskitulosta. Vielä viisitoista vuotta sitten yksinhuoltajaperheistä köyhiä oli harvempi kuin joka kymmenes.

- Kun on pidemmän aikaan toimeentulotuen varassa, kyllähän se alkaa pikkuhiljaa kiristää hermoja. Joutuu koko ajan velkaantumaan ihan saadakseen lapsille ruoan. Eihän toimeentulotuki riitä, kun pitää ostaa kolmelle lapselle talvikengät ja -haalarit ja hanskat, Siljander toteaa.

Opintolainaa ja muita velkoja Siljanderille on kertynyt melkein 10 000 euroa.

Lapsilisien vähentäminen tuntuu epäreilulta

Kolmen lapsen lapsilisät vähennetään suoraan Siljanderien toimeentulotuesta. Leikkuri on käynyt vuodesta 1994, jolloin perheiden toimeentulotukea korotettiin lapsilisiä vastaavalla summalla. Piia Siljanderista lapsilisien ulosmittaaminen muista tuista on silti epäoikeudenmukaista.

- Lapsilisän kuitenkin saa jokainen lapsiperhe. Kyllähän se aika hurjalta tuntuu, että ne kaikkein pienituloisimmat lapsiperheet, jotka ihan oikeasti sitä lapsilisää tarvitsisivat, niin heiltä se sitten otetaan pois, Siljander sanoo.

Leipurin paperit Siljanderin pitäisi saada ulos vielä kevään kuluessa. Tulevaisuuden suhteen Siljander on mieluummin optimisti kuin pessimisti.

- Eihän tästä tule yhtään mitään, jos jää rypemään ja murehtimaan. Pakko vaan yrittää luottaa siihen, että asiat järjestyvät.

Lähteet: YLE Uutiset