1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. perheväkivalta

Perheväkivallan uhrille apua yhteistyöllä

Päijät-Hämeessä on saatu hyviä kokemuksia perheväkivallan uhrien moniammatillisesta tukemisesta. Mm. poliisi, Lahden kaupunki ja seurakunnat ovat koonneet voimansa perheväkivallan uhrien auttamiseksi.

Kuva: YLE

Englannista lähtöisin olevalla toimintamallilla uhrin tilanne selvitetään riskikartoituksella, jonka jälkeen eri tahot, kuten mm. poliisi, Rikosuhripäivystys ja kaupungin viranomaiset miettivät yhdessä auttamiskeinoja.

Uhrille nimetty tukihenkilö on tässä avainasemassa, kertoo moniammattilista työryhmää vetävä rikoskomisario Pälvi Suokas Päijät-Hämeen poliisista.

- Tärkeintä on lähinnä Rikosuhripäivystyksen kautta tuleva tukitoiminta. Uhri saa tukihenkilön, joka auttaa. Uhrin ei tarvitse itse lähteä joka luukulle apua hakemaan, vaan tukihenkilö auttaa esimerkiksi esitutkinnassa.

- Lahden kaupunki ja seurakunta ovat mukana myös, heillä on esimerkiksi asuntoja tarjolla, jos muutto tulee kyseeseen.