Yksityisiä keskusteluja julkisesti

Bergmania on tarjolla Turun Kaupunginteatterissa tänä keväänä peräti kahdella näyttämöllä. Antti Korhonen kävi katsastamassa Sopukan Yksityisiä keskusteluja.

Minun kulttuurini
Antti Korhonen.
Antti Korhonen.YLE / Juha Blomberg

Kävin viime perjantaina Turun Kaupunginteatterin Sopukassa katsomassa näytelmän Yksityisiä keskusteluja, tämä näytelmä perustuu ruotsalaisen elokuvaohjaajamestarin Ingmar Bergmanin äidin päiväkirjoihin ja on Bergmanin itsensä näytelmäksi kirjoittama.

Bergmania nähdään tänä keväänä myös kaupunginteatterin suurella puolella, samaan aikaan kun itse menin Sopukkaan oli päänäyttämöllä ensi-illassa Kesäyön hymyilyä –musikaali. Kovasti tuntui suuren puolen ensi-ilta vetävän julkimoita ja vaikuttajia paikalle. Bongasin aulasta mm. Marjatta Leppäsen ja Vieno Kekkosen, ja olihan siellä kuulemma paikalla myös Taina Elg, Suomen lahja Hollywoodille.

Sopukan puolella nähtiin hyvin intensiivinen ja intiimi esitys. Yksityisiä keskusteluja on kertomus papin rouvasta, jonka ahdistava avioliitto ajaa avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Kuten monessa muussakin Bergmanin teoksessa, niin tässäkin eletään kulisseissa joiden sisäpuolella tunnelmat ovat välillä suorastaan helvetilliset.

Päähenkilön mies on ikuinen lapsi, joka romahtaa, kun vaimo kertoo hänelle uskottomuudestaan. Kulissit pidetään kuitenkin pystyssä eikä ero tule kysymykseen. Papin rouvan rakastaja on nuori, niin ikään papiksi opiskeleva mies, joka ei sukella samanlaisiin intohimon syövereihin kuin kahleitaan ravisteleva päähenkilö, mutta joka ei kuitenkaan halua suhdetta katkaistakaan.

Kuulostaako ihan Bergmanille?

Itse esitys oli toteutettu hyvin pelkistetysti. Näyttelijät esiintyivät käytännössä tyhjällä näyttämöllä. Tämä vaati näyttelijöiltä paljon, mutta hyvin he vaatimuksiinsa vastasivat. Minna Hämäläinen näytelmän päähenkilönä Annana on näyttämöllä käytännössä koko esityksen ajan.

Hämäläinen selviää raskaasta urakastaan hienosti. Välillä tosin tuntui, että vähän vähempikin huutaminen olisi riittänyt, mutta kyllä sieltä myös onnistuttiin kaivamaan esiin sävyjä ja nyanssejakin. Ne pääsevät oikeuksiinsa pienellä näyttämöllä, jossa esiintyjät ovat vain muutaman metrin päässä yleisöstään.

Hyvin onnistuivat mielestäni myös Kimmo Rasila Annan pappispuolisona ja Jukka Soila Annan rippipappina. Niin, kaikki näytelmän miehet ovat todellakin pappeja. Tästä johtunee näytelmän nimikin. ”Yksityisiä keskusteluja” kun on Lutherin suositus siitä, kuinka luterilaisessa kirkossa hoidetaan katolisten ripittäytyminen.

Turun Kaupunginteatteri kärsii yleisökadosta. Toivottavasti kulttuurilautakunnan kehotus hittinäytelmien ohjelmistoon ottamisesta ei jatkossa karsi pois nyt nähdyn tapaisia pieniä ja intensiivisiä esityksiä, jotka eivät ole välttämättä ihan helppoa katsottavaa, mutta joissa pääsee kurkistamaan ihmismielen syövereihin.

Lähteet: Antti Korhonen, YLE Turku