Suomalaiset esittelevät näytelmiään off-off Broadwaylla

La MaMa Experimental Theatre Club New Yorkissa esittää Sirkku Peltolan, Mika Myllyahon, Arto Salmisen ja Sofi Oksasen näytelmät. Ensi-ilta on torstaina 10. helmikuuta. Tapahtumaan on kutsuttu laajasti amerikkalaisia teatteriammattilaisia.

kulttuuri

Suomalaiset näytelmät ovat poikkeuksellisen laajasti esillä New Yorkissa kun ensi-illassa nähdään ensin Sofi Oksasen Puhdistus (Purge) ja lisäksi lukuteatterina Sirkku Peltolan Yksiöön en äitee ota (Happy to Stand), Mika Myllyahon Paniikki (Panic) sekä Arto Salmisen Varasto (The Stockroom).

Puhdistuksen sekä lukudraamat ohjaa Zishan Ugurlu tamperelaisen Mikko Viherjuuren kanssa. Kirjailijoista Suomi-draaman demotilaisuudessa on paikalla Sirkku Peltola.

Puhdistuksen harjoitukset ovat parhaillaan käynnissä ja kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen näytelmäteksti sovitetaan valtateatterin näyttämölle Yhdysvalloissa. La MaMan näyttelijäkaartin lisäksi esityksessä nähdään Peter Franzén.

Vuonna 1961 perustettu La MaMa Experimental Theatre Club on tärkeimpiä off-off-Broadway –teatterin näyttämöjä. New Yorkin East Villagessa sijaitsevalla teatterilla on nykyisin kolme päänäyttämöä sekä taidegalleria.

Lähteet: YLE Uutiset