Omahoidon uudistaminen puhuttaa kansanedustajia

Kantahämäläiset edustajat jakaantuvat uudistuksessa osin epäjohdonmukaisesti. Opposiota edustava Satu Taiveaho (sdp) kannattaa uudistusta. Hallitusrintaman edustaja Risto Autio (kesk) puolestaan epäilee hallituksen esitystä.

Risto Autio
miehen käsi pitää vanhuksen kädestä kiinni
AP Graphics Bank

Omaishoidon taso ja kattavuus epäilyttää osaa Kanta-Hämeen kansanedustajista. Epäilyjä uudistuksesta on niin oppositioon kuin hallitusrintamaan kuuluvien kansanedustajien keskuudessa. Tämä kävi ilmi Radio Hämeen politiikan puhemyllyssä eilen tiistaina.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen mielestä lakiesitys on näennäinen, eikä se tuo juurikaan parannusta omaishoitoon. Myöskään keskustan Risto Autio ei anna lakiesitykselle kiitosta.

Autio sanoo olevansa hyvin pettynyt tällä kaudella tehtyihin omaishoitoon liittyviin uudistuksiin.

Osa hämäläisedustajista on kuitenkin samoilla linjoilla hallituksen esityksen kanssa, kuten sosiaalidemokraattien Satu Taiveaho. Taiveahon muistuttaa, että lakiesitys laajennetusta perhevapaasta on askel parempaan suuntaan.

Eduskunnassa on menossa läpi lakiesitys laajennetusta perhevapaasta omaisen hoitamiseksi.

Lähteet: YLE Häme