1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Reittimuutoksista taloudellisia tappioita Kristina Cruisesille

Kotkalaisvarustamo Kristina Cruises ei selviä ilman taloudellisia menetyksiä Punaisenmeren risteilyjen peruuntumisesta. Toimitusjohtaja Mikko Partanen sanoo, että moni on perunut Kristina Katarinalle varaamansa risteilyn.

Varustamo vaihtoi helmi-maaliskuun Punaisenmeren risteilyt itäiselle Välimerelle Egyptin levottomuuksien takia. Vaihdetut risteilyt joudutaan nyt myymään normaalia alemmilla äkkilähtöhinnoilla.

Taloudellisen menetyksen suuruutta Mikko Partanen ei osaa vielä arvioida. Toimitusjohtaja kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on kuitenkin vain lyhyt seitsemän viikon aika, jonka jälkeen risteilyt oli jo ennakkoon suunniteltu Välimerelle.

Edellisen kerran Kristina Cruises -varustamo on perunut Punaisenmeren risteilyjä syksyllä 2001 WTC-iskun jälkeen. Silloin Punaisellemerelle suunnitellut Kristina Reginan risteilyt siirrettiin niinikään Välimerelle.

Keskiviikkona Kristina Cruisesin risteilylaiva oli matkalla pois Punaiseltamereltä Suezin kanavan läpi. Varustamon tiedotteen mukaan laiva saapuu torstaina Kyprokselle Limassoliin.