Karl Fazerin ansiosta Jokioisilla metsästetään fasaaneja

Kauppaneuvos Karl Fazer antoi keväällä 1913 hautoa 2000 munaa, joista kehittyi seuraavana syksynä 500 fasaanin vakinainen kanta. Nyt lintua tarhataan Lounais-Hämeessä monissa paikoissa, esimerkiksi Tammelan Riihivalkamassa niitä on satakunta. Jokioisilla on metsästettävä fasaanikanta.

fasaani
Päiväkoti
Karl Fazerin metsästysmajassa eivät leiki herrasmiehet, vaan päiväkodin lapset.YLE / Arttu Horttanainen
Fasaaneja

- Meillä on metsästettävä fasaanikanta, mutta sitten kun alkaa tulla pakkaset ja lumet, niin fasaanit tulee sieltä pelloilta ja rannoista ihmisten pihoihin, sanoo Jorma Hacklin Jokioisilta.

Fasaanin lisäksi Venäjän tuontitavaraa oli peltopyy. Rusakoita Karl Fazer tuotti itänaapurista junavaunuilla ja päästi vapaaksi rautatien varteen.

Metsästysmajasta päiväkoti

Karl Fazerin entisessä metsästysmajassa Jokioisilla käy edelleen vilske. Tämän päivän lapsi oppii Teerimäen päiväkodissa, että talossa ovat innokkaan metsämiehen vieraina käyneet ainakin marsalkka Mannerheim, Akseli Gallen-Kallela ja presidentti K.J.Ståhlberg.

Herrat kokoontuivat mielellään tarinoimaan suklaanruskean kakluunin eteen.

- Joka ainut vanhempain ilta joka toimintakauden alussa mä kerron tämän historian koska olen melkein sitä mieltä, ettei millään muulla päiväkodilla ole näin värikästä historiaa, kertoo johtaja lastentarhanopettaja Kristiina Kankaanpää.

Fazer juurrutti riistanhoidon

Jokioisille Fazer toi myös kolmisenkymmentä lintukoiraansa koulutettavaksi. 26 000 hehtaarin metsästysmaiden riistanhoidosta huolehtivat ankarat metsänvartijat, jotka taltuttivat salametsästyksen.

Riistanhoitotyössä tärkeä kumppani suklaatehtailijalle oli jahtimestari K.J.Skutnabb. Jahtimestarin lapset saivat varmasti hyvät taskurahat munarosvojen, varisten listimisestä. Riistanhoitotyöstä on tullut Jokioisilla perinne.

- Minusta näkyy aika voimakkaanakin sen takia, että Jokioisilla on Fazerin aikojen jälkeen jatkettu peltopyyn tarhausta, fasaanien tarhausta ja muutenkin riistanruokinta juontaa Karl Fazerin ajoista Jokioisilla, sanoo Jorma Hacklin.

Makeistehtailija Karl Fazerin elämäkin päättyi juuri Jokioisilla. Hänen metsästysseurueensa oli lähdössä Teerimäeltä hanhijahtiin, kun Fazer menehtyi sydänkohtaukseen ystävänsä Mannerheimin käsivarsille.

Lähteet: YLE Häme / Eeva Hannula