Kannabiksen käyttö arkipäiväistyy

Marisätkä käy yhä useamman suomalaisnuoren huulilla keskiolutpullon sijaan. Tämä johtuu enimmäkseen kannabiksen kotikasvatuksen yleistymisestä ja asenteiden muuttumisesta.

kannabis
Kannabiksen kukinto.
Kannabiskukinnot ovat poliisille tuttu näky.YLE
Kannabiksen kukinto.
Kaakkois-Suomen uutiset tutustui poliisin huumetutkintaan.

Etelä-Karjalan poliisilaitoksen teknisessä rikostutkimuskeskuksessa on pöydällä aikamoinen läjä huumeita. Pillereitä, piippuja, kannabista ja valkoista jauhetta, todennäköisesti amfetamiinia. Tutkimusavustaja Pirjo Kaikkonen käy aineet läpi kumihanskoin ja pihdein.

- Nämä huumeet on takavarikoitu kolmesta eri kohteesta Imatralta ja Lappeenrannasta, kertoo rikoskomisario Antti Vilkko.

Kannabis tuli koteihin

Luetteloinnin jälkeen huumeet matkaavat keskusrikospoliisin laboratorioon Vantaalle. Siellä selvitetään, mitä aineita pusseissa on. Tarkempaa tutkimusta tosin tuskin tarvitsee pöydän runsaslukuisin aine, marihuana. Kannabiskukinnot ovat poliiseille tuttu näky.

- Kannabiksen kotikasvatus on kasvanut nopeasti muutamassa vuodessa ja samalla ihmisten asenteet kannabista kohtaan ovat höllentyneet, sanoo Vilkko.

Asenteet kannabista kohtaan lieventyvät etenkin nuorilla. Jopa siinä määrin, että se on tulossa päihteenä alkoholin rinnalle.

- Uskon, että marihuana selittää osin sitä, että nuorten alkoholin käyttö tuntuu hieman laskeneen, Vilkko sanoo.

Samaa mieltä ovat päihdetyöntekijät.

- Kannabis ei vain korvaa alkoholia hieman, vaan korvaa joidenkin nuorten osalta alkoholin jo kokonaan, sanoo Irti Huumeista ry:n Lappeenrannan alueosaston aluevastaava Sirkka Jokinen.

Pilvi haastaa alkoholin

Jokinen kokee, että Suomessa kasvaa kokonainen sukupolvi pilveä polttavia nuoria.

- Kannabista käytetään nykyisin rentoutumiseen, kuin keskiolutta, Jokinen kuvailee.

Poliisin tutkinnassa kannabistuotteet löytyvät usein samoista paikoista muiden aineiden, kuten amfetamiinin kanssa. Jokinen ei kuitenkaan näe, että aineet kulkevat automaattisesti käsi kädessä.

- Ei kannabiksen käyttö johda aina kovempiin aineisiin, mutta kyllä niissä porukoissa liikkuu usein muitakin aineita. Sitä kautta kynnys madaltuu, hän sanoo.

Faktoja päihdekeskusteluun

Kannabista säännöllisesti käyttävät nuoret näkevät pilvenpoltossa harvoin ongelmaa. Moni puolustaa marihuanaa pitämällä sitä alkoholia vaarattomampana päihteenä. Jokinen ei pidä vertailua järkevänä.

- Aineet on keskustelussa erotettava toisistaan. Ne vaikuttavat eri lailla ja poistuvat elimistöstä eri lailla. Kannabis imeytyy rasvakudokseen ja sen poistuminen kestää paljon kauemmin kuin alkoholin.

Kannabiksen laillistamista vaativilta hän kysyykin:

- Kuinka moni suostuisi siihen, että työyhteisöissämme olisi jatkuvasti ihmisiä enemmän tai vähemmän pilvessä?

Lähteet: YLE Etelä-Karjala