Tähtihetki perjantaina 4.2.

Esko Rautakorven käsittelyssä olivat elokuvat 127 tuntia, Burleski ja Tuntematon emäntä. Vieraana Eskolla oli Tuntemattoman emännän ohjaaja Elina Kivihalme.

James Franco elokuvassa 127 tuntia
Esko Rautakorpi esitteli tällä viikolla muun muassa 127 tuntia -elokuvan.

Danny Boyle: 127 tuntia

Alkuperäinen nimi: 127 Hours

Alkuperämaa: Yhdysvallat 2010

Pääosissa: James Franco, Amber Tamblyn, Kate Mara, Clémence Poésy, Kate Burton, Lizzy Caplan

K-13

Toissa vuonna Slummien miljonääri -elokuvalla parhaan elokuvan Oscarin voittanut Danny Boyle palaa valkokankaille elokuvallaan 127 tuntia. Elokuva on saanut neljä Oscar-ehdokkuutta.

Tämä tositapahtumiin pohjaava elokuva kertoo erilaisia ekstreme-lajeja harrastavan Aron Ralstonin kieltämättä uskomattoman tarinan. Vuonna 2003 Ralston lähti tapansa mukaan kenellekään ilmoittamatta patikoimaan Utahissa sijaitsevaan kansallispuistoon. Kesken kaiken Ralstonin jalka lipesi ja hän putosi allaan avautuvaan rotkoon. Tässä ei kuitenkaan ollut kylliksi, vaan Ralstonin alta luistanut kivi putosi hänen oikean kätensä päälle, jumittaen miehen tiukasti paikalleen.

Ralston vietti vuoren vankina viisi päivää ainoana ravintonaan pullollinen vettä ja jokunen energiapatukka. Kun mitkään ponnistelut jo kuolioon ajautuneen käden irtisaamiseksi eivät onnistuneet, päätyi Ralston lopulta todella äärimmäiseen ratkaisuun ja nirhasi käden kyynärpään alta poikki tylsällä linkkarilla.

127 tuntia on jonkinlainen antiteesi Danny Boylen edelliselle elokuvalle Slummien miljonääri. Tuo leffahan oli tarinaltaan suuri, meluisa ja värikäs. Tämä uutuus on tässä mielessä pieni ja hiljainen, mutta aivan yhtä mestarillisesti toteutettu. Yhteistä näille elokuville on niiden, kaikesta huolimatta positiivinen, elämänmyönteinen tunnelma, jota kyynisempi voisi jopa syyttää Valitut Palat -maiseksi.

Ohjaajan, kuvaajan ja leikkaajan taituruuden ohella huomio kiinnittyy ilman muuta siihen, kuinka yksi näyttelijä pystyy lähes vain pelkällä läsnäolollaan, ilmeillä ja eleillä pitämään katsojan mielenkiintoa yllä puolentoista tunnin ajan.

127 tuntia onkin lukuisissa elokuvissa tätä ennen liki huomaamattomana pysyneen, nyt Oscar -ehokkuuden saaneen James Francon riemuvoitto. Franco nähdään meikäläisillä valkokankailla jälleen jo muutaman viikon päästä. Hän esittää runoilija Allen Ginsbergiä elokuvassa, joka kertoo suuren skandaalin 1950-luvulla aikaan saaneen Huuto -runon synnystä.

Steven Antin: Burleski

Alkuperäinen nimi: Burlesque

Alkuperämaa: Yhdysvallat 2011

Pääosissa: Cher, Christina Aguilera, Eric Dane, Cam Gigandet, Julianne Hough, Stanley Tucci

Kuten Madonna, Mariah Carey ja Britney Spears aikoinaan yrittää tämän hetken suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Christina Aguilera nyt vuorostaan laajentaa reviiriään elokuvien puolelle.

Ensimmäisessä elokuvassaan Burleski Aguilera esittää pienessä tuppukylässä asustelevaa, laulajan urasta haaveilevaa Alia. Unelmansa toteuttaakseen Ali karistaa kotikunnaiden pölyt jaloistaan ja suuntaa parrasvalot silmissään kimallellen kohti Los Angelesia. Enkelten kaupungissa Ali eksyy ennen glamoröösiin, mutta nyt rähjäiseen Burlesque Loungeen, jossa esitetään rohkeata, burleskipohjaista musiikkiteatteria.

Teatterin maailma lumoaa Alin ja hän on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen tilaisuutensa loistaa. Turha sanoakaan, että Alin tähteyden tiellä on esteitä, mutta onnekseen hänellä on puolellaan paikan omistavan Tessin tuki. Tessiä esittää Cher, joka on luonut menestyksekkään uran musiikialan lisäksi myös valkokankaalla.

En ole koskaan nähnyt yhtään burleskiesitystä. Kaikki mitä niistä olen kuullut viittaa siihen, että ne ovat räväköitä, muotoja ja tapoja rikkovia esityksiä, joissa syntisen iloisella seksuaalisuudella on oma osansa. Niinpä tämän elokuvan olettaisi, ainakin nimensä pohjalta, olevan iloisen rienaava ja hekumallinen.

Pettymys onkin melkoinen, kun tarjolla on tutun turvallinen Tuhkimo-muunnelma. Burleski on hämmästyttävän puiseva elokuva. Tässä ei nyt kannata puuttua sen enempää siihen, miten tuon teatterin tulitikkuaskin kokoiselle näyttämölle mahtuu vaivattomasti toistakymmentä tanssijaa ja lavasteita, joiden kanssa Helsingin kaupunginteatterin suuri näyttämökin olisi pulassa. Tärkeämpää kuin tuollaiset logistiset virheet on se, kuinka iloton tämä elokuva on.

Elokuvallisen debyyttinsä tässä tekevä Christina Aguilera on sanonut tanssineensa ja ruoskineensa itsensä mustelmille kuvausten aikana. Valitettavasti tuosta intohimosta ei itse elokuvassa näy jälkeäkään. Mitä tulee elokuvan toiseen näyttelevään laulajaan, Cheriin, niin hänen kasvonsa ovat loputtomien botox-pistosten jäljiltä siinä kunnossa, että niissä ei liiku enää mikään muu kuin kolkon komea ääni.

Elina Kivihalme: Tuntematon emäntä

Alkuperämaa: Suomi 2011

K-13

Niin elokuvissa kuin ihmisten mielikuvissakin sota on useimmiten yhtä kuin rintamilla henkensä hädässä taistelevat miehet. Tähän mielikuvaan osataan toki jo myös yhdistää television välityksellä tutuiksi tulleet sodan jalkoihin jäävät siviilit. Mutta kuinka usein tulemme sittenkään miettineeksi, että myös meidän sotiemme aikana rintamien takana oli elämää.

Elina Kivihalmeen ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti Tuntematon emäntä antaa puheenvuoron tuolloin maatalousvaltaisen Suomen koteja hoitamaan jääneille äideille. Elämä kotirintamalla oli raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Naisten, lasten ja vanhusten oli tuolloin tehtävä kaikki ne työt, jotka perinteisesti olivat kuuluneet miehille. Tämän ohella kotiin jääneiden mieltä painoi jatkuva huoli rintamalla taistelevista miehistä. Perhealbumien hiukan suttuiset kuvat, kenttäpostikirjeet, arkistofilmit ja haastattelut kertovat katsojalle millaista arki sodan aikana ja heti sodan jälkeen naisnäkökulmasta oli.

Tuntematon emäntä puhuu hötkyilemättä, ilman suuria eleitä isoista asioista, asioista jotka yhä jossain määrin vaikuttavat meidän kaikkien elämään. Elokuvassa toistuvat sellaiset sanat kuin velvollisuus, työn tekeminen, peräänantamattomuus, vaikeneminen. Ne ovat kaikki sanoja joiden kaiku ulottuu pitkälle sodanjälkeiseen suomalaiseen todellisuuteen ja joiden, ainakin jonkinasteisia alkujuuria elokuva valottaa.

Kuinka suuria massoja tämä peräti 19 paikkakunnalla ensi-iltaviikollaan esitettävä elokuva sitten lopulta saa liikkeelle, on mielenkiintoista nähdä. Oma kohdeyleisönsä sillä varmasti kuitenkin on. Näytöksessä, jossa itse olin, näin näytöksen jälkeen teatterin aulassa joukon elokuvaa vuolaasti kiitteleviä vanhempia naisia silmät kyynelistä kimallellen