Dresdenin pommitusten muisto riivaa ja jakaa saksalaisia

Saksalaiset valmistautuvat muistelemaan riitaisissa merkeissä 66 vuoden takaisia Dresdenin pommituksia. Samaan aikaan Kreikka ja Italia vaativat Saksalta korvauksia natsien tuhotöistä. Historian muistot ovat Saksassa aina läsnä tavalla tai toisella.

Ulkomaat
Dresdenin Frauenkirche
Dresdenin Frauenkirche tuhoutui pommituksissa 13-14. helmikuuta 1945. Se rakennettiin Saksojen yhdistyttyä uudelleen ja vihittiin jälleen käyttöön vuonna 2005.Ralf Hirschberger / EPA

Monien nykysaksalaisten mielestä brittien 13 - 14. helmikuuta 1945 tekemät pommitukset olivat tarpeellisia natsien kukistamiseksi. Toiset puolestaan pitävät runsaasti ihmishenkiä vaatineita pommituksia pelkkänä länsiliittoutuneiden kostona, olihan sota muutoinkin loppuvaiheessa.

Saksassa ei ole päästy yksimielisyyteen Dresdenin pommituksissa kuolleiden määrästä. Luku vaihtelee alle 20 000:sta 250 000:een. Kaupunki oli pommitusten aikana täynnä Saksan itäosista puna-armeijan tieltä paenneita siviilejä.

Uhrien tarkkaa määrää on vaikea arvioida, sillä kaupungin keskustan asuinkortteleihin kehittyi pommitusten johdosta tulipätsi, jossa tuntematon määrä ihmisiä paloi kokonaan tuhkaksi. Pommitukset koki paikan päällä myös amerikkalainen sotavanki Kurt Vonnegut, joka kuvasi myöhemmin tapahtumia kirjassaan Teurastamo 5.

Muistopäiväksi ja sitä seuraavaksi viikonlopuksi Dresdeniin suunnitellaan kaupunkilaisten solmiman ihmisketjun lisäksi kahta suurta joukkomielenosoitusta. Toisessa niistä muistellaan pommitusten uhreja ja toisessa vastustetaan uhrien muistelijoita.

Kaupunkiin saapuu kaikkialta Saksasta tuhansia mellakkapoliiseja pitämään kotimaansa historiasta riitelevät ryhmittymät poissa toistensa kimpusta.

Äärioikeisto ja äärivasemmisto käsirysyssä

Muistelijoiden ärhäkkän ydinosan muodostavat kaikkialta maasta Dresdeniin kerääntyvät äärioikeistolaiset, kun taas vastustajien rintaman eturivissä marssivat useimmiten äärivasemmistoon kuuluvat antifat, kaootit ja autonomit.

Tuoreen hallinto-oikeuden päätöksen mukaan uhrien muistomarssit ovat kuitenkin osa Saksan perustuslain suojaamaa mielipiteen- ja kokoontumisvapautta, eikä niitä estää, kuten on tehty aikaisempina vuosina.

Englantilaisten pommitusten siviiliuhrit ovat Saksassa arka aihe. Kättä väännetään siitä, olivatko tulimeressä hirvittävällä tavalla henkensä menettäneet naiset ja lapset ansainneet kohtalonsa natsi-Saksan kansalaisina vai pelkästään viattomia uhreja.

Pommituksia tutkineen ja aiheesta kirjan kirjoittaneen saksalaisen historioitsijan Jörg Friedrichin mukaan Dresdeniin ja muihin saksalaiskaupunkeihin kohdistetuissa palopommituksissa kysymys oli Lontoosta johdetusta, järjestelmällisesta joukkotuhosta.

Brittien ja amerikkalaisten maalitauluina oli 161 saksalaista kaupunkia ja 800 kylää. Useimmilla niistä ei ollut tutkijan mukaan sotilaallista merkitystä. Pelkästään Hampurin pommituksissa kesällä 1943 kuoli noin 45 000 kaupunkilaista, joukossaan 8 000 lasta.

Dresdenin kristillisdemokraattisen ylipormestarin Helma Oroszin mukaan kaupungin itse järjestämässä muistotilaisuudessa kysymys ei ole pelkästään kymmenien tuhansien dresdeniläisten uhrien vaan myös yleisemmin Saksan aloittaman toisen maailmansodan uhrien muistamisesta.

Palomiehet pyromaaneina

Toisessa maailmansodassa palopommeja käyttivät kaikki osapuolet, mutta aivan erityisesti ne kuuluivat brittien ja amerikkalaisten arsenaaliin. Palopommien tuhovaikutus oli räjähdys- ja miinapommeihin verrattuna kolminkertainen mutta psykologinen vaikutus vieläkin suurempi. Ne synnyttivät erityistä kauhua, koska niiden pääkohde olivat siviilit.

Friedrich paljastaa tutkimuksissaan, miten Englannin sodanjohto määräsi maan parhaat paloasiantuntijat päättelemään saksalaisten kaupunkien palonsuojelukartoista, miten pitäisi pommittaa, jotta tuli saataisiin leviämään mahdollisimman tehokkaasti.

Strategia oli yksinkertainen; kohteeksi otettu alue eristettiin muusta kaupungista pudottamalla palopommeja palonsuojalinjoja pitkin ja aloittamalla sen jälkeen umpikujaan jääneiden ihmisten järjestelmällinen moukaroiminen.

Paniikkiin joutuneet asukkaat etsivät suojaa kellareista, ja joutuivat saman tien loukkuun. Yhden vajaan puolimetrisen ja puolisen tuntia liekkejä syöksevän palopommin saattoi vielä sammuttaa, mutta kun niitä satoi satoja tuhansia, niin mitään ei ollut tehtävissä.

Palavista taloista tuli palokaasujen täyttämiä pätsejä. Hampurin ja Dresdenin tulimyrskyssä liekit nielivät hapen kokonaisista kortteleista.

Friedrichin mukaan britit tekivät strategisen virheen uskoessaan, että palosodan synnyttämä kauhu saisi kansalaiset nousemaan kapinaan natsihallintoa vastaan. Ihmisillä ei tullut kuitenkaan mieleen lähteä kaatamaan Hitleriä, koska kaiken kurjuuden keskellä oli vieläkin tärkeämpää yrittää pysytellä hengissä.

Saksalaiset ovat joutumassa historiastaan tilille myös Italiassa ja Kreikassa, jotka aikovat vaatia Haagin kansainvälisessä oikeudessa Saksalta korvauksia natsien kahdessa kylässä tekemistä joukkomurhista. Saksan ulkoministeriö on torjunut vaatimukset vetoamalla aikaisemmin maksettuihin korvauksiin.

Maat ovat uhanneet takavarikoida saksalaista omaisuutta saataviensa pantiksi.

Pertti Rönkkö, Berliini