David Cameron: Monikulttuurisuus ei toimi

Britannian pääministerin David Cameronin mukaan ajatus monikulttuurisuudesta on epäonnistunut. Cameronin mielestä vuosia jatkunut liiallinen suvaitsevaisuus on johtanut eri kulttuurien eristäytymiseen ja pelkoon puuttua vähemmistöissä pesivään rasismiin. Hänen mukaansa Euroopan on aika herätä rajojensa sisällä pesivään terrorismin uhkaan.

Ulkomaat
David Cameron lehdistön edessä. David Cameron saapui Euroopan johtajien kokoukseen Brysselissä lauantaina.
Bernal Revert / EPA

Cameron kertoi näkemyksistään lauantaina Münchenin turvallisuuskokouksessa, mutta hänen puheensa julkaistiin brittilehdissä jo etukäteen.

- Tarvitsemme vähemmän viime vuosina noudatettua passiivista suvaitsevaisuutta, ja enemmän voimakasta liberalismia. Olemme hyväksyneet eristäytyviä yhteisöjä, jotka toimivat arvojamme vastaan. Sen sijaan, että rohkaisisimme ihmisiä elämään erillään, meidän täytyy luoda yhteinen kansallinen identiteetti, Cameron sanoi.

Cameronin mukaan jatkossa julkista rahoitusta annetaan Britanniassa vain muslimiryhmille, jotka edistävät integraatiota, demokratiaa ja naistenoikeuksia.

Cameronin puhe viestittää The Timesin mukaan merkittävästä muutoksesta Britannian hallituksen suhtautumisessa muslimiryhmiin. The Independentin mukaan puhe onkin jo herättänyt närää muslimien joukossa. Muslimiryhmien mukaan Cameronin näkemykset ovat osa Euroopan keskustaoikeistolaisten hallitusten hyökkäystä monikulttuurisuutta vastaan. Ryhmien mukaan on merkillepantavaa, että Cameron piti puheen Saksassa, jonka liittokansleri Angela Merkel esitti jokin aika sitten vastaavia näkemyksiä.

Lähteet: YLE Uutiset