1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle

Lahden seutu näkyy ja kuuluu Ylen kautta

Ylen aluetoiminnan rooli korostuu entisestään, lupaa uusi YLE Alueiden päällikkö Teijo Valtanen. Tavoitteena on, että maakuntatoimitusten tekemät radio- ja tv-jutut leviävät jatkossa kaikkien suomalaisten ulottuville.

Yle
YLE Alueiden päällikkö Teijo Valtanen
YLE/ Markku Lähdetluoma

- Tätä varten Pasilaan on perustettu aluedeski. Deskissä sovitaan päivittäin, mitä missäkin päin Suomea tehdään ja mihin valtakunnallisiin lähetyksiin, kuvailee Teijo Valtanen.

Valtanen vakuuttaa, että valtakunnan näkyvyyden ja kuuluvuuden lisääntyminen ei ole pois Ylen paikallisesta toiminnasta.

- Maakuntaradioiden lähetysvirta ja alueelliset uutiset ovat sitä varten, että Yle hoitaa paikallista tehtäväänsä edelleen hyvin. Millään muulla viestintäkonsernilla ei ole Ylen kaltaista ainutlaatuista aluepalvelua, kehaisee Valtanen.

Kysymykseen siitä, miten maakuntatoimituksissa voimavarat riittävät kasvavien vaatimusten täyttämiseen, Valtanen toteaa, että voimavaroja on keskitetty arkipäivien primetime-ajan hoitamiseen.

- Muun muassa maakunnallisista lauantailähetyksistä luovuttiin tästä syystä. Valtakunnallisessa lauantailähetyksessä kuuntelijat pääsevät edelleen lähettämään onnitteluja tuttavilleen.

YLE Alueiden päällikkö Teijo Valtanen näkee radion aseman vahvana jatkossakin. Tuoreen Finnpanelin tutkimuksen mukaan radiota kuuntelee viikoittain 4,6 miljoonaa suomalaista. Kuuntelusta valtaosa keskittyy Radio Suomeen.

- Alueohjelmat ovat Radio Suomen yksi menestystekijä. Alueellinen, läheinen sisältö ja asiakkaiden mahdollisuus osallistua sisältöjen tekemiseen selittävät mielestäni menestystä, sanoo Valtanen.

Teijo Valtanen on tehnyt töitä media-alalla parikymmentä vuotta. Ennen Yleen tuloaan hän on työskennellyt muun muassa Sanoma-konsernissa, STT:ssä ja Alma-Median eri välineissä.

Lue seuraavaksi