Vedentulo palautumassa normaaliksi Tuusulassa

Tuusulan Hyrylässä rikkoutuneen vesiputken vuotokohta on saatu paikannettua ja eristettyä. Vedenpaine palautuu normaaliksi päivän aikana. Vettä on syytä valuttaa ennen käyttöä, koska se voi olla ruskeaa.

Tuusula

Tuusulan kunnan vesihuoltopäällikkö Jukka Sahlakari ei suosittele käyttämään värjääntynyttä vettä edes pyykinpesuun, koska vesi voi värjätä pyykkiä.

Tuusulassa vedenpaine laski tänä aamuna tuhansilta talouksilta Hyrylässä rikkoutuneen runkovesiputken takia. Ongelma on koskenut noin 15 000 ihmistä, sadoilta asiakkailta on saattanut katketa vedentulo kokonaan.

Vesihuoltopäällikkö Jukka Sahlakari kertoo, että putki rikkoutui hieman ennen seitsemää aamulla Koskenmäentiellä, Tuusulanjoen yli menevän sillan kohdalla.

Vian syntymissyystä ei ole vielä tietoa, mutta Sahlakari epäilee syyksi vanhan putken huonoa kuntoa.

Tuusulan kunnan nettisivuilla (siirryt toiseen palveluun) seurataan vesijohtovuodon tilannetta.

Lähteet: YLE Helsinki