1. yle.fi
  2. Uutiset

TTT juhlii Anna Liisa -musikaalilla

Tampereen Työväen Teatterin 110-juhlavuoden pääteoksena nähdään Minna Canthin tekstiin perustuva musikaali Anna Liisa. Musikaalin sovittaa ja ohjaa Sirkku Peltola. Anna Liisa oli TTT:n avajaisnäytelmä vuonna 1901.

musikaalit

Nimiroolissa Anna Liisana nähdään Suvi-Sini Peltola ja muissa rooleissa Petra Saaristo, Toni Harjajärvi, Jari Ahola, Petra Karjalainen, Jyrki Mänttäri, Mika Honkanen, Teija Auvinen, Eriikka Väliahde, Janne Kallioniemi ja Harri Rantanen.

Työväen teatterin näyttämölle nousee myös Hehkumo-yhtye, jonka solisti Pauli Hanhiniemi on sanoittanut esityksessä kuultavat laulut. Tansseista vastaa Tanssiteatteri Tsuumi.

Minna Canthin viimeiseksi teokseksi jäänyt Anna Liisa on yksi Suomen esitetyimpiä näytelmiä. Se on saanut yli 70 ensi-iltaa ammattiteattereissa. Anna Liisa oli uuden TTT:n avajaisnäytelmä 27.9.1901. 110 vuoden aikana näytelmää on esitetty TTT:ssä kolmesti, ja juhlanäytelmänä Anna-Liisa saa nyt neljännen ensi-iltansa samassa talossa.

Musikaalin kantaesitys on 2.9.2011 TTT:n Suurella näyttämöllä.

Lähteet: YLE Tampere

Lue seuraavaksi