Nuorten yksinäisyyteen liittyy paljon häpeää

Joka viides yläkouluikäinen poika arvioi, ettei hänellä ole yhtään todellista ystävää. Olonsa voi tuntea yksinäiseksi isossakin ryhmässä, mutta tukioppilaan mukaan pahinta on eristäminen. Nuorten yksinäisyys on esillä tämän vuoden Yhteisvastuu-keräyksessä.

Kotimaa

Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut Salla-Serena Louhi toimii verkkotukioppilaana. Hän on toiminut kiusaamisen ehkäisemiseksi muun muassa keskustelemassa muiden nuorten kanssa verkossa. Mannerheimin lastensuojeluliiton nuortensivuilta löytyy myös aikuisten kirjoittamia artikkeleita.

- Keskusteluissa näkyy ehkä just yksinäisyys ja porukasta poisjättäminen, seurustelusuhteetkin. Mutta erilaisuus ehkä kaikkein voimakkaimmin, Louhi kertoo.

Hänen mukaan yksinäisyys ei aina ole nuoren oma vika. Joku saattaa haluta viettää aikaa yksin, mutta ei silti tunne oloaan yksinäiseksi. Toisella saattaa olla paljon kavereita, mutta luottoystävä puuttuu. Tärkeimpänä yksinäisyyden mittarina Louhi pitää nuoren omaa tunnetta tilanteesta.

Nuorten keskuudessa rahalla ja ulkonäöllä on merkitystä.

- Kyllä sen huomaa, että kenellä on rahaa, ja mahdollisuus käyttää trendikkäitä vaatteita, ne on yleensä suuressa kaveriporukassa. Toisaalta, jos uskaltaa olla oma itsensä, voi siltikin olla kavereita. Se riippuu tietty siitä ihmisestä tosi paljon, Louhi kuvailee.

Rohkein uskaltaa olla kaveri

Mannerheimin lastensuojeluliiton päällikön Seppo Soine-Rajanummen mukaan pojat saattavat jäädä ryhmän ulkopuolelle tyttöjä herkemmin.

- Yksinäisyyttä esiintyy sekä pojilla että tytöillä, mutta tutkimusten mukaan pojilla vähän enemmän, Soine-Rajanummi kertoo.

Soine-Rajanummen mukaan yksinäisyydestä pitäisi puhua enemmän, sillä tällä hetkellä siihen liittyy paljon häpeää.

- Toivoisin, että sillä pärjäisi, että on oma itsensä. Erilaisuuden sietämistä ja hyväksyntää pitäisi olla enemmän.

Salla-Serena Louhi uskoo, että nuorten kanssa auttaa paitsi keskustelu, myös kannustus käytännön toimiin. Esimerkiksi tukioppilailla on iso merkitys siinä, millainen tunnelma koululla on.

- Mä voin tehdä tukioppilaana sen, että menen siihen yksinäisen luokse, vaikka välitunnilla. Se vaatii kyllä paljon rohkeutta, että menee sen yksinäisen luo, mutta ei sitä katsota pahalla. Rohkeutta tarvitaan, eikä rohkeus ole ikinä pahaksi, Louhi muistuttaa.

Lähteet: Yle Uutiset / Anne-Pauliina Rytkönen