1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sukset

Jouni Almin suksien voiteluvinkit

Jouni Almin perheessä hiihtoharrastus siirtyi isältä pojalle. Poika Juha Alm hiihti ensimmäisen SM-mitalinsa jo 14 vuotiaana ja myöhemmin Naganon olympialaissa. Isä Jouni toimi tuolloin voitelumestarina pojalleen. Nyt hän voitelee Syväsenvaaran voitelustudiossaan tuttavilleen suksia.

Kuva: YLE / Sirpa Hanhivaara

Jouni Almin mukaan perinteisen hiihtotyylin suksen voiteluun menee aikaa korkeintaan 5 minuuttia suksea kohden. Voitelu kuitenkin vaatii hyvän suksitelineen, jossa se pysyy tukevasti voitelun ajan.

Jouni Almin voiteluvinkit ovat seuraavat:

Suksen puhdistaminen ja luistovoiteen laittaminen

Vanha lika putsataan suksenpohjasta maalikaupasta saatavalla karhuntassulla. Jos pitoalueella on vanhaa voidetta, sitä lämmitetään puhaltimella ja samalla pukataan maalisiklillä pehmennyt voide pois. Puukkoa tai muuta teräesinettä ei saa käyttää, se vahingoittaa suksen pohjaa.

Luistovoidetta eli parafiinia sulatetaan vanhalla silitysraudalla suksen pohjassa olevan uran molemmille puolille ohut vanha. Sitten tämä voide silitetään tasaiseksi. Silitysrauta ei saa osua suksen pohjaan, muuten se palaa. Silitysraudan lämpötila voi olla villa -asetuksella. Rauta on liian kuuma, jos parafiinista nousee käryä. Parafiinia laitetaan luistoalueille suksen päihin. Pitoalue ei tarvitse parafiinia.

Suksen ura vedetään uran levyisellä muovikepillä puhtaaksi parafiinin ollessa vielä lämmin. Näin se lähtee helpoiten irti. Parafiinin on tarkoitus imeytyä suksen pohjaan. Jäähtynyt parafiini vedetään pitkillä vedoilla terävällä muovisiklillä pois. Sikliin ei saa jäädä vedon jälkeen yhtään rullautunutta parafiinia.

Suksen pohjaa silitetään hieman karhuntassulla ja sen jälkeen se harjataan karkealla harjalla. Näin pinnasta tulee kiiltävä ja suksesta luistava.

Pidon saaminen perinteiseen sukseen

Pitoalue on noin puoli metriä suksen keskiosassa. Siteen taakse ei laiteta pitoa, koska voiteella on tapana liukua hiihdon seurauksena taaksepäin.

Jouni painottaa pohjavoiteen merkitystä. Se auttaa pitovoidetta pysymään hyvin pohjassa. Se on purkki, jossa lukee pohjavoide. Sitä lämmitetään sen verran, että se leviää helposti pohjaan. Sitten pohjavoidetta lämmitetään suksen pohjassa kevyesti ja se silitetään korkilla tasaiseksi.

Pohjavoiteen päälle laitetaan pitovoide, kun pohjavoide on jäähtynyt. Voidetta laitetaan reilusti suksen pohjaan pitoalueelle, joka on siteen kohdalla, kantapäästä suksen yläosaan noin puoli metriä.

Alle kymmenen asteen pakkaselle käy vaikkapa multigrade 0-2 asteen purkkivoide. Kovemmalle pakkaselle voidaan laittaa hieman kylmemmän kelin purkkivoide.

Pitovoide hinkataan tavallisella voiteluun tarkoitetulla korkilla, se silottaa enimmät epätasaisuudet. Suksen tökkiminen lakkaa muutaman sadan metrin hiihdon jälkeen.

Voitelun apuvälineet:

Karhuntassu, maalisikli, muovisikli, harja, korkki, lämpöpuhallin ja silitysrauta. Voitelua helpottaa suksien kiinnityslaite, jonka saa parilla eurolla rautakaupasta.

Selviytymissetti voiteluun

Violetti parafiini, pohjavoide, 2 eri pakkaskelin voidepurkkia, kevätkelille lauhan keli voide, liisteri.