Abu Simppelin vaalikuume

Ykkösaamun kolumnistin Harri Närhen norsu Abu Simppeli yrittää ymmärtää vaalipolitiikkaa.

Kuva: Harri Närhi

Norsuni Abu Simppeli on vaalikuumeen vallassa. Kuten näyttävät useimmat poliitikotkin olevan. Tuntuu olevan tarttuvaa laatua.

Tosin elefantin motiivit ovat taas kerran huomattavan itsekkäitä. Se kun on huomannut, että isäntä parantaa flunssaansa rommitoteilla.

Siksi se päätteli, että rommi auttaa varmaan myös vaalikuumeeseen.

Oli saatava se ymmärtämään asioiden oikea laita. Ja miksei vasenkin.

- Ei se siihen tehoa, Abu. Vaalikuume ei ole mikään oikea kuume. Se on vain sellainen sanonta. Se tarkoittaa, että ihmiset ovat innoissaan. Kun kohta päästään äänestämään ja sitten nähdään kuka maassa kohta hallitsee. Kysymys on politiikasta, eikä omista haluista ja tarpeista. Älä aina ole noin itsekäs!

Norsu näytti pettyneeltä. Voisi kai sanoa, että se pettyi politiikkaan.

- Siihen kuumeeseenko ei sitten saa rommia? Edes yhtä ämpärillistä?

- Ei saa, fanttiseni. Mutta ehkä samppanjaa sitten kun oma puolue voittaa pelin.

Sen katse kirkastui uudestaan.

- Puolue? Mikäs se sellanen on? Missäs ne pelaa sen pelin? Jäähallissako?

Huomasin, että elefantin tiedot tasavallan hallinnosta olivat vielä hatarammat kuin omani. Se oli toisaalta ihan ymmärrettävää. Sehän oli ollut maassa vasta kolmekymmentä vuotta.

Ei siinä ajassa voi oppia ymmärtämään sisäpolitiikkaa. Eikä ehkä ikinä.

Niinpä aloin selittää sille parlamentarismia ja demokratiaa. Kerroin miten kaikilla täysi-ikäisillä Suomen kansalaisilla on oikeus osallistua kansanedustajien valintaan. Pääsin kerrankin pätemään tiedoillani asiasta, josta en juuri mitään ymmärtänyt. Mutta niinhän se on aina.

Ne, jotka tietävät vähiten, puhuvat eniten.

Hyvin tarkkaan Abu Simppeli kuunteli luentoani. Olin päässyt punakapinan ja giljotiinin kautta muinaiseen Kreikkaan, kun elefantti keskeytti esitelmän. Siis sen suorastaan loistavan analyysin, jonka pääkohdat olin kerran kuullut Metalliliiton pikkujouluissa. Mutta tietohan on yhteistä omaisuutta, eikä sillä lie ole niin väliä kuka siitä ansion itselleen ottaa? Väittäähän Abukin keksineensä aivan uudenlaisen ja mullistavan ympäristölain.

Ja puhelimen ja penisilliinin ja suhteellisuusteorian. Siis ensimmäisenä.

– Koskeeks toi vaalioikeus eläimiä kans, norsu halusi tietää. - Siis sellasia, jotka on syntyneet Suomessa ja on täysi-ikäisiä? Niinku vaikka koiria, jotka on jotain kaks vuotta ja reilut risat, kun niillähän yks ihmisen vuosi on seitsemän vuotta. Entäs lehmiä ja hevosia ja kettuja ja hirviä? Taikka pöllöjä, jotka on tosi viisaita? Monet paljon ihmisiä viisaampia.

- No ei tietenkään! Tässä ollaan päättämässä ihmisten asioista. Niinkuin lapsilisistä ja tuloveroista ja hiilipäästöistä ja kaikenlaisista epäkohdista. Tuskin eläimet sellaista ymmärtävät.

Norsu risti etujalkansa rinnan päälle ja jos olette joskus nähnyt, kun elefantti tekee niin, tiedätte mitä akrobatia tarkoittaa. Etenkin kolmen tonnin painoinen akrobatia.

- Sä oot, isäntä, tosi outo! Tiedätkö sä muka miltä lehmästä tuntuu, kun Karjakunnan kuorma-auto pysähtyy maatilan pihalle? Ja millasta stressiä on hirvellä syksyllä, kun rauhotusaika loppuu? Tai punatulkuilla talvella? Eläinten elämässä sitä vasta epäkohtia on!

Siinä kohdassa Abu oli tietysti ihan oikeassa. En minä tiennyt. Mutta olisiko muka pitänyt?

- Eihän tässä siitä ole kyse, norsuseni. Ei vaaleissa tarvitse ajatella, miltä kaikista muista tuntuu. Pitää löytää ne, joilla on yhteisiä etuja. Ei politiikalla ja empatialla ole toistensa kanssa mitään tekemistä.

Se tuntui todella tyhmältä jo sanoessa, vaikka jotain kautta totta olikin.

- Sä siis isäntä, tarkotat, että kun sä käyt äänestämässä, sä äänestät jotain sellasta, joka ajaa parhaiten sun asiaa? Tai tässä tapauksessa sun ja mun?

Siihen tiesin vastauksen. Sellainen minulle oli opetettu demokratian luonteesta jo lapsena.

- Tietenkin! Sellainen ehdokas edustaa minua parhaiten! Hänellä on samat arvot kuin minulla ja hän haluaa kehittää yhteiskuntaa samaan suuntaan!

Norsu virnisteli.

- Ja sä sanoit mua itsekkääksi! Entä luulet sä todella, että sieltä löytyy joku, joka ajaa kirjoja kirjoittavien norsuisäntien asiaa? Että joku sellanen pääsis läpi, jolle tärkeimmät asiat just nyt on Suomen norsujen pähkinätilanne ja köyhien taiteilijoiden ongelmat? Että sit saatas samppanjat?

Nauroi isoon ääneen, se suurikorvainen piru, kun tiesi, etten osaisi vastata.

Ei se tajunnut, eläin kun on, että oman edun ajaminen ei ole aina sama asia kuin itsekkyys. Etenkään demokratiassa, jossa kaikkien yhteinen etu on se tärkein.

Tai ainakin se on siinä se perusajatus.

Onhan se? Onhan?