1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Esa Pakarisen syntymästä 100 vuotta

Viihdetaiteilija Esa Pakarisen syntymästä tulee keskiviikkona kuluneeksi 100 vuotta. Pakarinen muistetaan parhaiten Pekka Puupään, savolaishanuristi Severi Suhosen ja ikäneito Impi Umpilammen hahmojen esittäjänä.

Kotimaan uutiset
Esa Pakarinen
Esa PakarinenYLE

Esa Pakarinen (1911-1989) oli suosittu suomalainen näyttelijä, hanuristi ja viihdetaiteilija. Pakarinen nousi suuren yleisön suosioon sotien jälkeisen iltamaperinteen ja rillumarei-viihteen taiturina. Hänestä tuli valtakunnallinen tähti 50-luvun komediaelokuvissa, joista kuuluisimpia lienevät Pekka ja Pätkä -elokuvat.

Pakarista pidetään yhtenä suomalaisen elokuvahistorian merkkihenkilöistä. Hänen esittämänsä hahmot, kuten huono-onninen mutta sympaattinen Pekka Puupää, valloittivat aikanaan suomalaisten sydämet.

Viihdetaiteilijan kunniaksi tiistaina esitetyt Esan Studio -ohjelman jaksot nähdään uusintana vielä pe 11.2. klo 16.10 ja su 13.2. klo 9.20. Jaksoissa vierailevat hanuristi Lasse Pihlajamaa, karjalaislauluihin erikoistunut Heli Keinonen, laulajakonkari Henry Theel ja juuri muutama kuukausi aiemmin ensilevynsä tehnyt Paula Koivuniemi.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi