1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Coenin veljekset avaavat Berliinin elokuvajuhlat

Berliinin 61. elokuvajuhlat käynnistyvät torstaina. Avajaiselokuvana nähdään Joel ja Ethan Coenin lännenelokuva True Grit (Kova kuin kivi).

kulttuuri
Joel Coen ja Ethan Coen
Joel Coen (vas.) ja Ethan CoenWarren Toda / EPA

Elokuvajuhlien avajaisnäytökseen osallistuvat Coenin veljesten lisäksi elokuvan näyttelijät Jeff Bridges, Hailee Steinfeld ja Josh Brolin.

Kymmenpäiväisillä juhlilla nähdään muun muassa näyttelijä Ralph Fiennesin esikoisohjaus Coriolanus sekä sarja Ingmar Bergmanin klassikkoelokuvia.

Dokumenttielokuvien Panorama-sarjassa esitetään Mika Kaurismäen elokuva eteläafrikkalaisesta laulajasta ja ihmisoikeustaistelijasta Miriam Makebasta. Sarjassa esitetään myös Aki Kaurismäen tuottama Barzakh. Tsetseeniperheen elämää kuvaavan dokumentin on ohjannut liettualainen Mantas Kvedaravicius.

Elokuvajuhlien pääpalkinnosta, Kultaisesta karhusta päättää Isabella Rosselliinin johtama tuomaristo. Tuomaristo on tänä vuonna poikkeuksellisesti kuusihenkinen, sillä tuomaristoon valittu iranilainen elokuvaohjaaja Jafar Panahi istuu vankeudessa kotimaassaan.

Lähteet: YLE Uutiset, AP

Lue seuraavaksi