Maroni: Italia haluaa lähettää poliiseja Tunisiaan estämään maastapakoa

Italia aikoo pyytää Tunisialta lupaa lähettää maahan poliiseja estämään maastapakoa, kertoo Italian sisäministeri Roberto Maroni. Tunisian hallituksen edustaja on kuitenkin tyrmännyt ajatuksen tuoreeltaan.

Ulkomaat
Italian merivartioalus on pysäyttänyt veneentäydeltä tunisialaispakolaisia aluksessaan.
FRANCO LANNINO / EPA

Maroni kertoi sunnuntaina televisiossa, että hän aikoo pyytää Tunisian ulkoministeriöltä lupaa italialaispoliisien lähettämiseen Tunisiaan puuttumaan maastapakoon. Tunisian hallituksen puhemies Taieb Baccouche sanoo, että ajatus vieraan valtion toiminnasta Tunisian maaperällä ei ole hyväksyttävissä.

Italiaan on saapunut viime päivinä tuhansia tunisialaispakolaisia. Italia julisti maahantulijoiden tulvan vuoksi lauantaina hätätilan.

Suurin osa tunisialaisista on tullut Italiaan täyteen ahdetuissa kalastajaveneissä, ja määränpäänä on ollut useimmiten pieni Lampedusan saari. Italian viranomaiset ovat kuljettaneet tunisialaisia Lampedusan saarelta mannermaalle, mutta sunnuntaina saarella oli poliisin arvion mukaan yhä noin 2 000 laittomasti maahan tullutta.

Lauantaina Italian hallitus julisti pakolaistulvan vuoksi humanitaarisen hätätilan, joka sekä helpottaa maahantulijoiden virtaan puuttumista että saapuvien auttamista.

Italia on pyytänyt EU:n apua pakolaistulvan vuoksi. Italia myös haluaa, että EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontex aloittaa partioinnin Tunisian rannikon läheisyydessä. Italian mukaan se ei selviydy enää tilanteesta yksin.

Tunisian uutistoimiston TAP:n mukaan 12 tunisialaista Eurooppaan kuljettamassa ollut vene upposi lauantaina Tunisian lähivesillä. Yksi veneessä ollut kuoli ja toinen on kateissa, TAP sanoo.

Tunisiaa yli 20 vuotta johtanut presidentti Zine El Abidine Ben Ali erosi ja pakeni maasta tammikuussa laajojen hallituksen vastaisten mielenosoitusten jälkeen.

Lähteet: AFP, AP, YLE Uutiset