Rukan SkiBistro-ravintolan palosta miljoonavahingot

Kuusamossa Rukalla sijaitseva SkiBistro-ravintola tuhoutui rajussa tulipalossa sunnuntaiyönä. Vahingot nousevat miljooniin euroihin. Rukakeskuksen liiketoimintajohtajan Matti Parviaisen mukaan rakennus paloi lähes kivijalkaan. Ihmisiä ei ollut vaarassa, sillä ravintola oli syttymisaikaan kiinni. Lähistöllä ei ole myöskään muita rakennuksia.

Kotimaa
Palomiehet sammuttavat täydenpalon vaiheessa olevaa rakennusta ulkopuolelta.
YLE

- Uuden vastaavan rakennuksen rakentaminen maksaa noin kolme miljoonaa euroa. Sen lisäksi tulee liiketoiminnan keskeytymisestä aiheutuvat vahingot, kertoo Rukakeskuksen toimitusjohtaja Miia Porkkala.

Porkkalan mukaan yhtiö yrittää saada uuden ravintolarakennuksen pystyyn kevään 2012 hiihtolomiin mennessä.

- Se on tavoite, mutta noin vuoden se vie aikaa suunnitteluineen ja muine valmisteluineen, Porkkala arvioi.

- Mutta eniten tämä harmittaa asiakkaiden kannalta. Meidän pitää nyt nopeasti keksiä joku ratkaisu ravintolapalvelujen turvaamiseksi, Miia Porkkala miettii.

Rakennus tuhoutui kivijalkaan saakka

Sammutustyöt palopaikalla saatiin päätökseen varhain sunnuntaiaamuna. Paikalla oli yksiköitä Kuusamosta, Taivalkoskelta, Posiolta ja Pudasjärveltä. Kaikkiaan paikalla oli toistakymmentä sammutusyksikköä, ambulanssi ja poliisi.

Ravintola oli kolmikerroksinen puurakennus, jossa oli 1 200 neliötä. Päivystävän palomestarin mukaan tulipalo on alkanut rakennuksen pohjoispäästä. Syttymissyystä ei kuitenkaan ole vielä tietoa. Raivaustyöt saadaan palomestarin mukaan tehtyä sunnuntain aikana. Poliisi aloittaa tutkintansa aamupäivällä.

Hälytyksen teki ohikulkija varttia yli puolenyön. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskuksen mukaan soittaja sanoi ravintolan olevan pimeänä, eli tyhjä. Viimeiset ravintolan työntekijät poistuivat palomestarin mukaan hieman ennen kymmentä illalla.

SkiBistro on Suomen vanhin rinneravintola. Siellä oli lähes 600 asiakaspaikkaa sisätiloissa ja lisäksi terassi. Työntekijöitä ravintolassa oli hieman yli 20.

Lähteet: YLE Uutiset