1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ystävyys

Ystävyyksiä voi solmia vaikka sählyssä

Kun aikuisena muuttaa vieraalle paikkakunnalle välimatka vanhoihin ystäviin kasvaa. Lapsilta uusien ystävyyssuhteiden solmiminen käy sulavasti, mutta aikuisena tilanne voi olla kinkkisempi. Keskisuomalaiset kertovat, että muualta maakuntaan muuttaneet voivat alkaa hieroa tuttavuutta keskisuomalaisten kanssa vaikka puhumalla rallista tai hyppäämällä mukaan sählyharrastukseen.

ystävyys
YLE / Heli Kaski

YLE Keski-Suomi kysyi ystävänpäivän kunniaksi, mistä voisi löytää aikuisena uusia ystäviä ja kuinka tutustua keskisuomalaisiin. Näin neuvoivat ja opastivat satunnaiset vastaantulijat.

"Kyllä uusia ystäviä saa työn kautta, harrastuksista, lasten tai vaikka lemmikkieläintenkin kautta."

"Voi mennä vaikka kahvilaan ja varmaan seurakunnan piiristäkin voi uusia kavereita löytyä."

"Täytyy olla itsekin aktiivinen. Lehdistä löytyy usein tapahtumatietoja, on ilmaisluentoja ja vaikka seniorimatkoja, joilla voi tutustua."

"Menemällä töihin alkaa ystäviäkin löytyä tai aloittamalla sählyharrastus."

"Nuorelle ihmiselle löytyy kavereita varmaan vaikka baarista. Keskisuomalaiset on ihan avointa väkeä."

"Keskisuomalaisia kannattaa lähestyi kuin ketä tahansa muitakin ihmisiä eli olemalla oma ittensä, avoin, eikä yritä teeskennellä mitään."

"Täällä kun alkaa puhumaan rallista, niin siitä lähtee varmaan hyvin juttu liikkeelle."

"Sitä voi ryhtyä juttelemaan vaan vieraiden ihmisten kanssa. Naiset on kyllä yleensä vähän reippaampia kuin miehet, eikä sitä kannata hävetä, että höpöttää vieraiden kanssa. Se koituu yleensä loppujen lopuksi molempien iloksi."

Lähteet: YLE Keski-Suomi

Lue seuraavaksi