Kulttuurilehtikatsaus 07.03.2011

Kulttuurilehtikatsaus matkailee Länsi-Saharasta tbilisiläisten näyttelijöiden pöytään. Lopuksi resitoidaan ylistys ihanille näyttelijöille.

kulttuuri
Sanomalehtiä pinossa.
YLE

Kuka muistaisi Länsi-Saharaa?

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaslehti Uljaassa (2/2011) on Jarkko Kumpulaisen kirjoittama tärkeä juttu yhdestä merkittävimmistä ihmisoikeusrikkomuksista, johon Euroopan unioni ja Suomi siinä sivussa parhaillaan syyllistyvät. Kysymys on Länsi-Saharan alueesta. Länsi-Sahara on entinen Espanjan siirtomaa, jota Marokon valtio nykyään miehittää. Euroopan unioni kannattaa Länsi-Saharan itsenäistymispyrkimyksiä ja epäilee Marokkoa ihmisoikeusrikkomuksista, mutta samaan aikaan antaa Marokolle talousapua.

Lisäksi EU on uudistanut Marokon kanssa kalastussopimuksen, joka antaa eurooppalaisille kalastajille oikeuden kalastaa Länsi-Saharan aluevesillä. YK:n mukaan miehitettyjen alueiden luonnonvarojen käyttö on laitonta. Maima Mahamud Abdeslam Länsi-Saharan Suomeen perustetusta tiedotustoimistosta ihmettelee, miksi Euroopan unioni ei tee mitään kalastussopimuksen kumoamiseksi.

"Se on selkeä Ranskan interventio. Tämä on ryöstöä. Eurooppa ryöstää sopimuksella Länsi-Saharaa", Abdeslam sanoo ylioppilaslehti Uljaassa.

Taide kantaa elämää Tbilisissä

Kaltio-lehdessä (1/2011) toimittaja Maria Syvälä istuu pöytään Tbilisissä. Hän istuu pöytään keskustelemaan taiteesta georgialaisten taiteilijoiden kanssa. Tbilisiläisten taiteilijoiden radikalismi on tradikalismia, johon sekoittuu ylpeys omasta kielestä, vahva taiteen tradition tuntemus sekä usko taiteen arvoon. Tbilisiläisessä pöydässä taiteen on kannettava ihmisen elämää, sillä yhteiskunta ulkopuolella ei sitä tee.

Tbilisiläisessä pöydässä ei puhuta taiteilijasta yksilönä, vaan kirjallisuudesta ja yhteiskunnasta. Ero suomalaiseen todellisuuteen on radikaali.

"Mikään ei ole niin masentavaa kuin suomalainen kirjailija, joka siteeraa itseään, kertoo keskeneräisistä töistään ja pohtii ääneen, voisiko hakea Kirjailijaliiton vähävaraisille kollegoille tarkoitettua apurahaa, vaikka on juuri saanut taidetoimikunnalta vuosiapurahan", Syvälä kirjoittaa.

Moinen omaan napaan tuijottaminen ei olisi tbilisiläisessä pöydässä mahdollista. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Georgia on itsekin pirstoutumisen tilassa. Valtion tilalle ovat nuorten taiteilijoiden elämiin tulleet luovuus, leikki, traditio, radikalismi, fiasko, ja kuvat, ”jotka on leikattu poikki”. Kun sirpaleisuus on totisinta todellisuutta, eikä postmodernissa mielessä pelkkä tulevaisuuden mahdollisuus, sen alta alkaa näkyä yhteinen tanner.

- Voihan nimittäin olla, ettei enää ole oleellista se sirpaleisuus, mitä kohti olimme joskus menossa, vaan ne lukuisat ihmisiä yhdistävät asiat, tutut jutut ennen meitä, perinteet, joihin nojaamme tulevaisuudessa kenties yhä vankemmin, Maria Syvälä kirjoittaa monen suulla Kaltiossa.

Ylistys näyttelijälle!

Kulttuurilehdet ovat usein hyviä lehtiä, joissa on hyviä juttuja, ja kun tulee vastaan hyvä juttu, ei tee mieli referoida vaan resitoida. Joten lopuksi pätkä Teatteri-lehdessä (1/2011) ilmestyneestä ohjaaja Andri Žoldakin visionäärisestä teoksesta Rakastan näyttelijää. Teksti on vuodatus näyttelijästä ohjaajan rakkaudenkohteena. Näyttelijä saa aina uusia muotoja, se yllättää aina, eikä pysy paikallaan. Suomennos on Jukka Mallisen:

"On susinäyttelijöitä, kasvinsyöjänäyttelijöitä, matelijanäyttelijöitä, lintunäyttelijöitä, papukaijanäyttelijöitä (hyvin huvittavia ja liikuttavia), näyttelijäkotkia (näkevät kaiken ja kuulevat kaiken, seuraavat kaikkea). Tamminäyttelijöitä (vaikka mielipuuni ovatkin tammi ja mänty, tarkoitan ”tammisilla” puisia näyttelijöitä, jotka eivät antaudu muutoksiin eivätkä reaktioihin sisällään), näyttelijä-vettä (on hyvä, kun näyttelijä on vettä, virtaa, liikkuu, ottaa minkä muodon tahansa ja verhoutuu mihin muotoon tahansa), näyttelijä-virtoja (hyvä, kun on puhdasta nopeaa vuoristovettä), sukeltaja- ja vesiputousnäyttelijöitä."

"Näyttelijä-ärsytys, näyttelijä-luonnonvoima, näyttelijä-haaska, näyttelijä-mätä, näyttelijä-”alaikäinen prostituoitu” (ukrainaksi ja romaniaksi ”curva”), yli-ihmisnäyttelijä, näyttelijä-kirjailija, näyttelijä-lukija, näyttelijä-vanha hutsu (korkeimmista poliitikko- ja liikemiespiireistä), näyttelijä-extra (venäläisessä ja saksalaisessa teatterissa on paljon extra class-näyttelijöitä)…"

Lähteet: Kultakuume / Pietari Kylmälä