Luottoa ei saa enää tyrkyttää

Vingutetaan Visaa, maksetaan Masterilla, napataan kaupasta mukaan lasku tai tilataan pikavippi. Elämän rahoittaminen ei enää perustu perinteiselle pankkikortilla maksamiselle. Luottokortteja ei kuitenkaan jaella enää kuluttajille kovin heppoisin perustein. Joulukuussa astuivat voimaan uudet kuluttajaluottoa koskevat säännökset.

luottokortit
Luottokortteja lompakossa.
Luottokunta voi ilmoittaa luottokortin sulkemisesta myös tekstiviestitse.Yle

Kun aiemmin esimerkiksi tietyt kauppaketjut suosittelivat automaattisesti luotollista kanta-asiakaskorttia, nyt vaaditaan harkintaa myös luotonannossa.

- Luotonantajalla on aina vastuu noudattaa hyvää luotonantotapaa, eli toimia vastuullisesti luotonantajana. Luottoa ei myönnetä ihan kevyesti ja kenelle tahansa, vaan yritetään selvittää kuluttajan tilanne, kertoo Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen.

Nykypäivän kuluttajalla on kertynyt helposti lompakkoon useita erilaisia luottokortteja.

- Luottokortit on nykyään brändätty kauppaketjujen ja yritysten mukaan. On ollut tapauksia, joissa kuluttajalle on sanottu, että kannattaa ottaa tämä kortti, koska se on vähän erilainen kuin aiempi luottokortti. Todellisuudessa kortti on ollut ihan samanlainen, firman nimi vain eri, Peltonen toteaa.

Luotonantajalla kova vastuu

Kuluttajavirasto valvoo, että hyvää luotonantotapaa noudatetaan.

- Olemme jo pari vuotta sitten tehneet Finanssialan Keskusliiton kanssa muistilistan myyjille, jotka ovat kodinkone- tai huonekaluliikkeissä, että mitkä ovat ne asiat, jotka kuluttajalle pitää kertoa ja tehdä selväksi sopimusta tehtäessä, Peltonen sanoo.

Kuluttajaviraston johtaja korostaa ennen kaikkea ammattilaisen, eli luotonantajan vastuuta.

- Muutama vuosi sitten kävi niin, että kun tuli nämä uudet sirukortit, niin kuluttajalle annettiin joissakin tilanteissa tietoa, että kortissa olisi vain luottomahdollisuus käytössä eikä enää lainkaan sellaista perinteistä pankkikorttityyppistä. Tästä pitää ehdottomasti nyt päästä eroon.

Kaupat ovat tämän kuun alusta voineet tarjota asiakkailleen mahdollisuutta maksaa ostoksensa laskulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakas jää ostoksistaan velkaa perintäyhtiölle, joka lähettää laskun perään. Anja Peltonen ei näe asiassa ongelmaa, kunhan laskulla maksaminen on asiakkaan oma valinta.

- Päätös siitä täytyy tapahtua kuluttajan puolelta - harkitusti.

Lähteet: YLE Oulu