1. yle.fi
  2. Uutiset

E.ON: Yrityskauppoja ei saisi kommentoida

E.ON Suomen omistavassa emoyhtiössä Ruotsissa on ärsyynnytty uutisesta, jonka mukaan E.ON on kiinnostunut ostamaan Vattenfallin Suomen toiminnot. Ruotsin yhtiön edustaja kertoi YLE Uutisille toimitusjohtaja Markku Ryyminin toimineen vastoin yhtiön tapoja.

talous

- Toimitusjohtaja teki virheen antaessaan kommentit. Yhtiö ei kommentoi tämänkaltaisia asioita, sanoo tiedottaja Torbjörn Larsson E.ON Ruotsista. Larsson painottaa, että YLE ei ole tehnyt uutisoinnissaan virhettä.

E.ON on saksalainen energiajätti, joka on myös pörssiyhtiö. Yritysten, varsinkin pörssiyritysten, ei ole yleensä tapana paljastaa osto- tai myyntiaikeitaan.

YLE Uutisten haastattelussa E.ON Suomen toimitusjohtaja Markku Ryymin kuitenkin kertoi avoimesti yhtiönsä kiinnostuksesta Vattenfallin voimalaitoksia ja verkkoja kohtaan Suomessa.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi