Punainen Risti valmiina Japanin avunpyyntöön

Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa Tampereen Kalkussa odotellaan Japanin maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttamien tuhojen selviämistä.

Ulkomaat
Kalle Löövi SPR:n varastossa.
Antti Eintola / Yle

- Japanissa sattuu maanjäristyksiä ja tsunameja, mutta yhteiskunta on niin hyvin organisoitunut ja varautunut, että harvoin tulee suurempia vahinkoja. Nyt niitä on kuitenkin nähty. Ainakin teitä, siltoja ja rakennuksia on mennyt, sanoo SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan päällikkö Kalle Löövi.

Tsunamissa ei ole oleellista veden korkeus, vaan sen energia.

- Näin voimakkaan järistyksen jälkeen vesimassan voima on valtava. Se tulee kuin leikkuri, joka vie kaiken tieltään. Vahinkotietojen keräämiseen menee koko perjantaipäivä. Saa nähdä, miten arviointi illan ja yön aikana sujuu, Löövi pohtii.

- Me käytämme kansainvälisen Punaisen Ristin tiedonkeruujärjestelmää, joka on suunniteltu katastrofitilanteisiin. Sen avulla saamme ensitiedot vahingoista ja siitä, mitä Japanissa tarvitaan.

Ei turhaa puheensorinaa

Löövin mukaan SPR:llä on Tampereella parhaillaan käynnissä koulutus, johon osallistuu sattumalta henkilö Japanin Punaisen Ristin katastrofipuolelta.

- Yritämme hänen kauttaan saada lisätietoa. Japanissa olevia kollegoita emme nyt häiritse, heillä on kädet täynnä töitä.

- Tärkein apu on nyt tiedonkeruu. Pyrimme selvittämään viranomaisten kanssa, mitä vahinkoja on tullut ja miten ne pystytään parhaimmin korjaamaan, Kalle Löövi sanoo.

Löövin mukaan Japani on niin hyvin varautunut ja varustautunut, että tarvetta voi olla korkeintaan erityiselle lääkeavulle.

- Jos voimakkaita jälkijäristyksiä tulee vielä lisää, se voi vielä vaikuttaa avuntarpeeseen.

- Täältä Kalkusta pääsemme normaalisti liikkeelle noin 24 tunnin kuluttua avunpyynnöstä. Nyt tapahtumapaikka on kuitenkin niin kaukana, että kokoamme kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa avustusrahat yhteen ja teemme yhteisiä ostoja.

Thaimaan tsunamista opittiin

- Vuoden 2004 tsunamista on saatu esimerkiksi sellaista oppia, että olemme hälyttäneet Punaisen Ristin yksiköt Aasiassa ja Intian valtameren alueella jo aikaisessa vaiheessa. Jos tsunami on riittävän voimakas ja saarialueilla tulee vahinkoja, ne ovat itse asiassa todennäköisempi avustuskohteita kuin Japani.

- Tsunami lähtee Aasiasta etenemään kaakkoon, ja etenee Indonesian ja Australian suuntaan. Vastaan tulee pieniä saarivaltioita, ja siellä pelätään tuhoja kaikista eniten.

Kalle Löövin muistuttaa, että maailmalla on meneillään monta samanaikaista katastrofia.

- Libyan konflikti on uutisoinnin ansiosta yleisesti tiedossa. Myös Norsunluurannikolla on kehittämässä paha tilanne. Tiedämme myös, että Somaliasta on tullut lähes 20 000 pakolaista Kenian puolelle.

- Tarvitsemme nyt ihmisten apua, keräysvaroja ja Punaisen Ristin vapaaehtoisia pakkaamaan tavaraa täällä Kalkussa, jos tästä tulee lähtö.

Lähteet: YLE Tampere