Repullinen tarinoita jaettavaksi

Kotkan kaupunginteatterin ja Teatteri Taula- Mattien näytelmäkiertue Repullinen tarinoita kiertää päiväkoteja, kouluja ja vaikkapa vanhainkoteja.

Jarmo Tulonen ja Kari Kukkonen vievät tarinoita kansan keskelle. Kuva: Pekka Kurtz

Näyttelijät Kari Kukkonen, Jarmo Tulonen ja Neil Owens ovat pakanneet suuren repun täyteen tarinoita, joiden avulla halutaan opettaa katsojat luottamaan tarinankerronnan voimaan.

- Tarinat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Tein jokin aika sitten Pentti Haanpään jutuista Elämän keinot -nimisen esityksen, jota pyöritin satakunta kertaa ja Veikko Huovisen jutuista Kusiaisen valtuudet –esityksen, jota myös esitin tiuhaan tahtiin. Tuolloin tuli runsaasti kyselyitä, että eikö voisi tehdä tällaista hieman nuoremmillekin. Se jäi pitkäksi aikaa pyörimään mieleen, ja nyt sen tekemiseen oli mahdollisuus. Tämä on ollut aivan mahtavaa, näyttelijä Jarmo Tulonen kertoo.

Kiertueen esityksiin kuuluu monenlaisia tarinoita. Reppuun on pakattu muun muassa satuja, kummitusjuttuja, Homeroksen kertomuksia sekä pätkiä Kalevalasta.

- Alun perin oli tarkoitus, että lapset olisivat saaneet toivoa tarinoita esineistä, joita repusta löytyy, mutta sitten tulimme siihen tulokseen, että jos on kaksi pitkää tarinaa peräkkäin niin sitä ei oikein jaksa kuunnella. Rakensimme sellaisen kokonaisuuden, että yleisön mielenkiinto säilyy. Väillä on vähän vakavampaa tarinaa ja välillä kevyempää, Jarmo Tulonen selventää.

Satusetä-perinnettä herättelemässä

Näyttelijöiden tarkoituksena on kannustaa kuulijoitaan tarinoiden kertomiseen.Toinen motiivi on opettaa esityksen seuraajat herättelemään omaa luovuuttaan ja mielikuvitustaan. Eräässä tarinassa päähenkilö keksii tarinoita aamukasteesta, puiden oksista ja koivunlehtien lomasta. Kun vaan katsoo tarkasti ympärilleen niin oma sisäinen tarinankertoja herää, näyttelijä Kari Kukkonen kertoo.

Tarinoiden kertominen on nyky-yhteiskunnassa katoavaa kansanperinnettä. Ennen oli kiertäviä ”satusetiä”, jotka kulkivat talosta taloon kertomassa mitä ihmeellisimmistä asioista. Nyt elämä on niin hektistä, ettei ihmisillä ole aikaa tarinoille.

- Kaikki on niin nopeaa menoa, ettei ehdi keskittymään kuuntelemiseen. Toisaalta olen kuullut myös muutamilta ihmisiltä, että esimerkiksi radion kuunnelmatuotanto on niin vähäistä, ettei tarinoita kuule edes silloin kun on aikaa, esimerkiksi autolla ajaessa, Jarmo Tulonen kertoo.

Vaikka Amerikassa ja Australiassa meno on vielä hektisempää kuin Suomessa, niin silti siellä on tarinankertojille oma ammattikuntansa, story tellers, jotka ovat iso ammattikunta.

-Siellä suunnalla arvostetaan tarinoita erillä tavalla kuin Suomessa, Tulonen jatkaa.