1. yle.fi
  2. Uutiset

Salman Rushdie kirjoittaa televisiosarjan

Kirjailija Salman Rushdie ryhtyy tv-käsikirjoittajaksi. Rushdie kirjoittaa amerikkalaiselle Showtime-televisiokanavalle draamasarjan, jossa käsitellään nykypäivän Amerikkaa.

kirjallisuus
Intialaiskirjailija Salman Rushdie helmikuussa 2009.Ricardo Maldonado / EPA

Next People -nimisessä draamasarjassa Rushdie aikoo tarkastella nykypäivän amerikkalaista yhteiskuntaa muun muassa uskonnon, teknologian ja seksuaalisuuden näkökulmista.

Maailmankuulu kirjailija oli itse ilmaissut kiinnostuksensa tv-käsikirjoittamiseen, minkä jälkeen Showtime-televisiokanavan johtaja David Nevis ehdotti yhteistyötä. Muita kanavan televisiosarjoja ovat muun muassa Dexter, Californication ja L-koodi.

Asiasta kertoo uutissivusto Deadline.

Intialaissyntyinen Salman Rushdie kirjoitti vuonna 1989 satiirisen romaanin Saatanalliset säkeet, joka nostatti protesteja muslimiväestössä eri puolilla maailmaa. Iranin uskonnollinen johtaja langetti Rushdielle islamistisen kuolemantuomion, ja Rushdie pakotettiin maan alle yhdeksäksi vuodeksi.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset

Lue seuraavaksi