Japanin keskuspankki pumppaa markkinoille miljardeja

Japanin keskuspankki ilmoitti maanantaina massiivisista toimenpiteistä markkinoiden vakauttamiseksi. Keskuspankki aikoo pumpata rahamarkkinoille 15 biljoonaa jeniä eli noin 140 miljardia euroa. Pankki nosti summaa aiemmin aamulla ilmoittamastaan seitsemästä biljoonasta jenistä. Tokion pörssissä osakkeet laskivat maanantaina voimakkaasti.

talous
Liikemies seuraa näyttötaululta pörssikurssien laskua.
EPA/EVERETT KENNEDY BROWN

Lisäksi Japanin keskuspankki ilmoitti maanantaina kasvattaneensa osto-ohjelmaansa 5 biljoonalla jenillä. Tämä rahasumma on tarkoitettu esimerkiksi valtion velkapapereiden ostamiseen.

Japanin pääministeri Naoto Kan on jo varoittanut valuuttakeinottelijoita, että keskuspankki tekee kaiken mahdollisen pitääkseen jenin arvon vakaana.

Maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin arvioidaan runtelevan jo ennestään heikossa kunnossa ollutta Japanin taloutta. Japanin julkinen velka on noin kaksinkertainen bruttokansantuotteeseen verrattuna, mikä on yksi teollistuneiden maiden suurimmista.

Japanin lainojen luottoluokitusta on laskettu, sillä markkinat eivät ole vakuuttuneet siitä, että maa todella tekee kaikkensa velan vähentämiseksi. Japanin keskuspankki puolestaan päätti maanantaina pitää keskeisen ohjauskoron ennallaan eli nollan tuntumassa.

Vahingot jopa 140 miljardia euroa?

Sveitsiläinen finanssikonserni Credit Suisse arvioi maanantaina, että Japania kohdanneen luonnonkatastrofin taloudelliset vahingot nousevat 14-15 biljoonaan jeniin eli noin 140 miljardiin euroon.

Vuonna 1995 sattuneen Koben maanjäristyksen vahingot nousivat noin 40 biljoonaan jeniin eli noin 370 miljardiin euroon.

Credit Suissen arvion mukaan vahinkojen kustannukset jäävät tällä kertaa pienemmiksi muun muasa siitä syystä, että tuhoalueella on vähemmän toimistorakennuksia ja valtateitä.

Autotehtailla tuotanto keskeytetty

Tokion arvopaperipörssin osakkeiden keskimääräisiä hintoja kuvaava Nikkei-indeksi laski maanantaina voimakkaasti. Viimeksi indeksin arvo on ollut yhtä alhaalla muutama vuosi sitten. Pörssin sulkeutuessa indeksi oli laskenut yli kuusi prosenttia noin 9 600 pisteeseen.

Japanilaisten autonvalmistajien osakkeet laskivat vajaat kymmenen prosenttia. Esimerkiksi Toyota ja Nissan lähtivät yli kymmenen prosentin ja Honda hieman yli seitsemän prosentin laskuun.

Autojätti Toyota ilmoitti sunnuntaina, että se aikoo pitää kaikki 12 tehdastaan turvallisuussyiden vuoksi suljettuina ainakin muutaman päivän. Myös Hondan tuhoalueen lähellä olevat tehtaat pidetään kiinni. Hondan mukaan sen tuotanto Japanissa jatkuu 20. maaliskuuta.

Vain rakennusyritysten osakkeet nousivat Tokion pörssissä. Niiden arvo on kasvanut noin viidenneksen.

Lähteet: AFP, Reuters. YLE Uutiset