Mikkeliläisellä Misawan sahalla jännitetään Japanin katastrofia

Misawan sahalta Mikkelistä lähtee joka päivä puukuorma Japaniin talonrakennustehtaisiin. Yritys on vuosia rakentanut maanjäristyksen kestäviä omakotitaloja. Misawalla on viime perjantaista asti seurattu järkyttyneinä Japanin historian voimakkaimman maanjäristyksen aiheuttamaa tuhoa.

Japani
Jeff Murata
Misawan toimitusjohtaja Jeff Murata on seurannut järkyttyneenä kotimaansa Japanin maanjäristysuutisia.YLE / Tarja Nyyssönen

Misawan toimitusjohtaja Jeff Murata kertoo, että vaikka maanjäristyksiin voidaan talon rakenteissa varautuakin, ei tsunamilta voida taloja suojata millään.

Murata kertoo seuranneensa viime päivien uutisia japanista järkyttyneenä ja surullisena. Mies kertoo, että Japanissa maanjäristykset ovat arkipäivää, mutta kukaan ei uskonut tämän luokan järistyksen olevan mahdollinen.

Sukulaisilla kaikki hyvin

Murata sai tiedon maanjäristyksestä tuoreeltaan perjantaiaamuna, kun katsoi BBC:n uutisia. Vielä tuolloin tuhon laajuus ei ollut tiedossa, vaan asia selvisi pikkuhiljaa, kun mies saapui työpaikalleen ja alkoi saada sähköpostilla tietoja Japanista.

Murata vaimoineen muutti Tokiosta Mikkeliin kaksi ja puoli vuotta sitten. Miehen äiti ja isä sekä sisaria asuu edelleen Japanissa, Osakan lähellä.

- Otin heihin heti yhteyttä, mutta vain tekstiviestit ovat toimineet. He ovat turvassa siellä, sillä Osakan seutu ei kuulu tuhoalueeseen,Murata kertoo.

Ydinvoimalat huolestuttavat

Viime perjantaina Misawan 3 työntekijää oli Tokiossa työmatkalla. Työntekijät olivat kävelemässä pääkonttorille juuri kun maanjäristys iski.

- Talot ympärillä olivat alkaneet täristä ja pelkona oli, että rakenteita tippuu päälle, niin voimakas järistys oli, Jeff Murata kertoo.

Työntekijät kuitenkin pääsivät turvallisesti takaisin Suomeen lähes suunnitelmien mukaan sunnuntaina. Jälkensä järistys jätti ja he ovat vielä shokissa, mutta fyysisesti kunnossa.

Murata on seurannut Japanin tapahtumia tiiviisti mediasta ja erityisesti häntä huolestuttaa tuhoalueella olevat ydinvoimalat. Japanin hallituksen pitäisi miehen mielestä tarttua asiaan tiukasti ja turvata ydinovoimaloiden turvallisuus.

Jälleenrakentaminen kestää 3-5 vuotta

Tämä on ensimmäinen kerta kun tällainen katastrofi koettelee japanilaisia, ja suoraan sanottuna en osaa arvioida kuinka japanilaiset tulevat selviämään tästä, Murata sanoo. Nyt täytyy vain keskittyä siihen, kuinka saamme ratkaistua tämän hirveän tilanteen.

Murata uskoo, että kestää vähintään kolmesta viiteen vuotta ennen kuin Japani toipuu luonnonmullistuksen jälkeisestä tuhosta. Hän peräänkuuluttaa valtion apua ja sanoo, että ei auta muuta kuin puhaltaa yhteen hiileen ja uskoa, että asiat saadaan järjestymään.

Misawan tehtaita ei tuhoalueella

Misawalla on 11 tuotantolaitosta Japanissa. Tehtaissa työskentelee yhteensä 10 000 työntekijää. Misawan tehtaista yksikään ei ole tsunamialueella, mutta kolmella talotehtaalla on ongelmia saada materiaalia alihankkijoilta.

- Meillä on tuhoalueilla alihankkijoita jotka toimittavat muun muassa eristysmateriaaleja ja ikkunoita. Jos emme pysty ostamaan näitä osia, täytyy tuotanto näillä tehtailla pysäyttää, kertoo Misawan toimitusjohtaja Jeff Murata.

Misawan toimitusjohtaja Murata uskoo katastrofilla olevan laajempiakin vaikutuksia Misawan toimintaa, muttei uskalla vielä arvioida vaikutusten suuruutta ennen kuin saa parempaa tietoa Japanin tuhon laajuudesta.

Lähteet: YLE / Etelä-Savo