1. yle.fi
  2. Uutiset

Kemin Sarius-hanke etenee

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Kemin Sariuksen ja Ruutinpuiston yleiskaavoituksesta tehdyt valitukset. Päätös Ruutinpuiston yleiskaavavalituksen hylkäämisestä oli yksimielinen, mutta Sariuksesta päätettiin äänestyksen jälkeen äänin 3-2.

Kemi
Ruutinrantaan on suunnitteilla kerrostalo- ja pientaloasumista.YLE / Nelli Peurasaari

Korkein hallinto-oikeus toteaa päätöksessään, että Kemin kaupungin aiemmin tekemien päätösten muuttamiseen ei ole perusteita. Kemin kaupungin kaavoituspäällikkö Riitta Vallin arvioi, että ensin päästään aloittamaan Ruutinrannan asemakaavoitus.

Ruutinrantaan on suunnitteilla kerrostalo- ja pientaloasumista. Sarius sisältää puolestaan hotellin ja siihen liittyvien loma-asuntojen rakentamisen. Se mahdollistaa myös Mansikkanokanpuiston ottamisen asuinkäyttöön.

Molemmat hankkeet mahdollistavat jopa 600 uuden asuinhuoneiston rakentamisen Kemiin. Lisäksi Sauvosaaren rantaan tulisi noin 400 uutta hotellihuonetta- ja lomaosaketta.

Valitukset ovat lykänneet alueiden asemakaavoitusta 2,5-3 vuotta. Valittajat ovat olleet nimenomaan huolissaan viheralueiden, ja erityisesti Mansikkanokapuiston kohtalosta, kun Kemin rantoja otetaan asuinkäyttöön. Kemin kaupunginjohtaja Ossi Repo kertoo, että rannan viheralueet on otettu huomioon yleiskaavassa.

- Mansikkanokka säilyy, uimaranta säilyy nykyisessä muodossaan ja rannan vihervyöhyke säilyy nykyisessä muodossaan, Repo sanoo.

Kemin Seudun Luonnonsuojeluyhdistys valitti molemmista kaavoista, valittajina oli myös yksityishenkilöitä.

Luonnonsuojelijat seuraavat kaavoitusta tarkkaan

Kemin Seudun Luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Aimo Tervahauta on pettynyt oikeuden ratkaisuun, mutta tyytyväinen Sariuskaavan päätymisestä äänestykseen. Hänen mukaansa äänestystulos on voitto ympäristöliikkeelle.

- Luonnonsuojeluyhdistys ei sinänsä ole ollut hotellirakentamista vastaan, jos joku katsoo sen taloudellisesti järkeväksi rakentamiskohteeksi, Tervahauta sanoo.

Tervahaudan mukaan yhdistys seuraa nyt tarkkaan Sariuksen ja Ruutinpuiston asemakaavoitusta ja valittaa niistä tarvittaessa. Erityisesti hän on huolissaan Mansikkanokanpuiston kohtalosta.

- Minun ymmärtääkseni kaupunkilaiset eivät tajua sitä, mitä Mansikkanokanpuistolle ollaan tekemässä. Yksinkertaisesti muuttamassa asuntoalueeksi ja vain pieni rantakaistale jää puistoksi.

Tervahauta katsoo, että uimarantakin menetetään, jos parinkymmenen metrin päähän siitä tulee asuinkerrostaloja.

Esisopimus tehty YIT:n kanssa

Kaupunki on tehnyt esisopimuksen Sariuksen rakentamisesta rakennusyhtiö YIT:n kanssa. Aluejohtaja Juhani Ylitolosen mukaan rakennustöihin päästään aikaisintaan vuonna 2013, jos Sariuksesta ei enää valiteta.

Ylitolonen ei ole valmis jättämään Mansikkanokanpuistoa rakentamatta luonnonsuojeluväen vastustuksen vuoksi, vaikka se saattaisi nopeuttaa muun hankkeen etenemistä.

Lähteet: YLE Perämeri

Lue seuraavaksi