Konosen onnistuneimmat yksiin kansiin

Toimittajaperheeseen syntyneelle Suonna Konoselle kirjoittaminen on ollut osa elämää jo pienestä pitäen. Musiikki oli perheen yhteinen harrastus ja lapsuudesta saakka kirjoittamisella ja musiikilla on ollut iso rooli miehen elämässä.

musiikki
YLE / Mari Itkonen

Suomalaiskansalliset teemat ovat kiehtoneet lauluntekijää jo lapsuudesta saakka. Hänelle on kerrottu, että parivuotiaan Suonnan lempikappaleita olivat ' Juna vislas jo pois Kouvolasta' ja ' Nälkämaan laulu'.

Monet Suonna Konosen kappaleista sisältävät hauskoja ja oivaltavia riimittelyjä. Sanotuisten lopullinen muoto vaatii aina töitä.

- Jukka Itkoselta, yhdeltä lempirunoilijaltani, kuulin joskus sellaisen ohjeen, että ei pidä antaa periksi ensimmäiselle mieleen tulevalle riimille.

Puolenkymmentä kokoonpanoa

Suonna Kononen on ehtinyt kokeilla 1980-luvulla rokkia Kiisseli -nimisen yhtyeen riveissä, journalistiikan opiskelijoiden kanssa folkkia Suuri Silmä kokoonpanolla ja myöhemmin lisää Korpraali Kukkakaali -nimisen yhtyeen suojissa.

Joensuulaisille tutuiksi ovat tulleet Konosen kokoonpanot Tuhatkauno ja Timo Munnen kanssa perustettu Folkswagen sekä uusimpana Huojuva lato.

- Minusta on ollut mukava kokeilla erityyppisten musiikinlajien tekemistä. On ollut onni, että on löytynyt samanhenkisiä kavereita ympärille.

Suonna Konosen suureksi iloksi Huojuva lato oli vihdoin sellainen yhtye, jolla alkoi saada laajempaa radiosoittoa.

-Huojuvassa ladossa on varmaan se, että aika harva bändi Suomessa tekee country-henkistä musiikkia. Meillä on myös loistava kokoonpano, sillä pedal steel -kitaristi Ilkka Vartiainen on Suomen ykkösnimiä. Tiedän, että monet tulevat meidän keikalla sen takia, että voivat kuunnella Ilkan soittoa.

Menestyksen myötä yhtyeeseen halutaan panostaa täysillä. Uusi sinkku on jo suunnitteilla ja se tullaan julkaisemaan kesän alla.

Ennen uuden sinkun julkaisua Konosen parhaita voi kuunnella kokoelmalta, jonne lauluntekijä on koonnut mielestään onnistuneimmat otokset.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Milla Holm